Yhteistyöstä voimaa

Opettajanurani aikana olen saanut työskennellä monessa erilaisessa työyhteisössä. Tokihan olen aina haaveillut siitä vakituisesta paikasta, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna koen omat kokemukseni useasta erilaisesta työyhteisöstä rikkautena.


Varsinkin tällaisen pätkätyöläisen toive yhteistyössä toisten opettajien kanssa on usein kiteytynyt kahteen sanaan, joista Hanna Sarakorpikin luennossaan puhui: kuulluksi tulemiseen. Valitettavan usein lukuvuoden mittaisen sijaisen tai muutaman tunnin viikossa koululla pyörivän resurssiopettajan vaikutusmahdollisuudet koulun arkeen ovat olleet melko pienet. Tokihan on myös se toinen laita eli koulut, joissa sijaistakin on pidetty ihan samalla tavalla työyhteisöön kuuluvana tärkeänä jäsenenä, jonka ajatukset ja kokemukset on otettu huomioon ja joita on jopa uskallettu päästää koulutuksiin. Muutamassa koulussa olen törmännyt myös tiiviiseen "näin meillä on aina tehty" -seinään. En todellakaan ole sitä mieltä, että uusi idea on välttämättä aina parempi, mutta toivon todella, että yhä vähemmän kehitys tai mielikuvituksen käyttö pysähtyisi pelkoon ja perittyihin tapoihin toimia.


Opettajien välinen yhteistyö vaatii joustavuutta ja hyviä yhteistyötaitoja. Suunnitteluaika pitäisi pystyä kääntämään yhteistyön kautta rikkaudeksi eikä käsittää sitä vain yhtenä opettajan aikaa vievänä asiana. Parhaimmillaan toimiva yhteistyö opettajien välillä antaa kuitenkin paljon enemmän kuin ottaa: esimerkiksi uusia ideoita, uusia näkökulmia, voimia ja virtaa koulutyöhön, hyvää työilmapiiriä. Ja näitä kaikkia se antaa myös oppijoille - ei vain niille opettajille!

Opettajien yhteistyö

Istuimme viime perjantaina koulun jälkeen Mennään metsään-tiimimme kanssa opetustuntien jälkeen alas ja teimme näihin opintoihin liittyvää suunnitelmaa. Aikaa vierähti kahvikupposen ja karkkirasian voimalla useampi tunti, mutta jälkeenpäin mietittynä aika meni nopeasti, kun ideat lentelivät ja jatkojalostuivat. Kaikki olivat tyytyväisiä iltapäivän antiin ja kun flow oli päällä, teimme vahingossa suunnitelmaa jo pidemmälle kuin piti :)

Tuo iltapäivä muistutti taas siitä, miten mukavaa ja voimaannuttavaa on miettiä välillä asioita yhdessä. Pienessä koulussa voimme joustavasti pitkin viikkoa ja välituntisin pitää pieniä suunnittelupalavereita tarpeen mukaan, mutta ne vastaavat yleensä vain akuuttiin "hätään". Toisaalta joskus menee myös päiviä, että kollegaa ei ehdi nähdä kuin vilaukselta, jos päivä on oikein kiireinen. Tätä yhteissuunnittelua pitäisi mahduttaa arkeemme enemmän. Se auttaa jaksamaan. Lisäksi toisilta opettajilta oppii aina jotain uutta, jota voi omassa työssä hyödyntää. Vielä, kun saisimme koko kunnan kuukausittaiset opeporinat toimimaan.

Me olemme siinä onnellisessa asemassa, että pieneen kouluumme on sattunut opettajia, jotka ajattelevat asioista samalla tavalla. Ilot ja surut, joita arjessa kohtaamme, ovat meidän yhteisiä. Teemme paljon asioita kouluna, yhdessä. Toivottavasti oppilaatkin aistivat sen, että opettajien kemia ja yhteistyö toimii, ja voimme näin olla esimerkkinä oppilaillemme.

Luento 21.9.

Katsoin jälkikäteen maanantain luennon. Ehdin katsoa siitä loppuosan jo maanantaina, mutta nyt vihdoin löysin ajan ja katsoin sen kokonaisuudessaan.

Kommentoin ensimmäisenä käytännön toteutusta. Luulin, että tästä luennosta olisi leikattu turhat osat. Nyt meni aikaa esim. Jari Larua odotellessa ja yhteyksien toimimista. Olen seurannut useinkin Larun luentoa ja oikeastaan alku viivästyy usein - parhaimmillaan puoli tuntia. No, anteeksi vuodatus, mutta kiirettä piisaa eikä viitsisi turhaa odotella.

Toinenkin kommentti luennon seuraamiseen: diat eivät vaihtuneet aluksi ollenkaan. Alkuluennon näkyi vaan kolmen sarjan sijasta se ensimmäinen (jossa näkyi luennon aihe). Muut kaksi näkyivät pienenä. Sen jälkeen diojen näkyminen loppui kokonaan. No, onneksi jossain vaiheessa diat alkoivat taas näkymään ajallaan. 

Olen aikaisemminkin kuunnellut tämän saman luennon, jossa kyseltiin kovien ja pehmeiden taitojen tärkeyttä. Lopputulos on se, että molempia tarvitaan. Vaikka Laru meinasi, että tvt-taidot ovat pehmeitä taitoja, en oikein osaa ajatella samoin. Eikö esim. tvt-taitoja tarvita pehmeiden "asioiden oppimiseksi". Oli selventävää, että Laru vertasi Opsissa olevia L-taitoja pehmeisiin ja aineiden S-taitoja koviin taitoihin. 

Opettajan tulisi itse luoda oppilaalle oppimiskokonaisuus ja ottaa siihen soveltuvat tvt-menetelmät. Käytännössä opettajilla ei vielä ole tarpeeksi tietoa uudista sovelluksista. Mistä niistä saisi tietoa. Toisaalta sovelluksia on niin älyttömän paljon. Millä ajalla niihin tutustutaan ja mistä löytää ne itselle/oppilaille parhaat?

Luennon lopuksi puhuttiin BYOD:sta. Itse olen myös sitä mieltä, että oppilaat voisivat ottaa omat laitteet mukaan oppimiseen. Tvt on tullut osaksi opiskelua, mutta laitteita ei kouluissa vielä ole eikä varmaan ole pitkään aikaan (onko koskaan?). 

Muutos lähtee meistä

Näin ainakin minä näen uuden opetussuunnitelman mukanaan tuoman vaatimuksen laaja-alaisesta oppimisesta (ja opettamisesta?). Muutos lähtee meistä opettajista.
Jotta laaja-alaisen oppimisen mahdollisuudet saadaan tasa-arvoisesti kattamaan läpi koko Suomen peruskoulun, se täytyy saada "uppoamaan" meihin opettajiin.

Uuden opetussuunnitelman myötä meidän roolimme muuttuu yhä enemmän tiedon jakajista oppimisen mahdollistajiksi ja pyritään entistä enemmän pääsemään irti perinteisistä oppiainerajoista. Olenko ihan hakoteillä? Mutta miten tämä muutos todellisuudessa tapahtuu?

Ainakin minua mietityttää se, että mitä laaja-alaisuus käytännön työssä sitten tarkoittaa ja miten se koulun arjessa toteutetaan. Juho Norrena toteaa kirjassaan Innostava koulun muutos (2015), että opetussuunnitelman rinnalle tarvitaan työkaluja, jotka kertovat, miten opetussuunnitelmassa asetetut tavoitteet voidaan käytännössä toteuttaa.

Oppikirjat ovat varmaan nyt se työkalu, joihin pitkälti nojataan. Ne ovat monen opettajan tuki ja turva. Ja miksipä keksiä pyörää uudelleen? Lisäksi niitä aukeama aukeamalta selaten saadaan jonkinlainen "taso" opetukseen. Niillekin opettajille, jotka eivät näe tarvetta muuttaa opetustyyliään, vaikka opetussuunnitelman vaatimukset muuttuvat. Väitän rohkeasti, että näitäkin on..

Joten, miten saadaan kaikki opettajat yhtenä rintamana kehittämään ja ottamaan käyttöön laaja-alaisen osaamisen opetusta?

Tarkoitukseni ei ole mitenkään torpata uutta opetussuunnitelmaa tai epäillä meitä opettajia. Pohdin vain meidän opettajien osalta muutosta, jonka toteutumisen avainasemassa olemme. Laaja-alaisuus on mielettömän hyvä juttu! Erityisesti se on mielettömän hyvä juttu oppilaille. Toivottavasti me opettajat saadaan se niin kristallinkirkkaaksi työtavaksi itsellemme, että oppilaat todella saavat siitä sen hyödyn, mikä on mahdollista saavuttaa. Ja toivottavasti me opettajat saadaan työkaluja ja resursseja laaja-alaisuuden toteuttamiseen.

Laaja-alainen osaaminen

Maailma muuttuu Leaseni.

 Se muutos on niin vauhdikas, että välillä tuntuu, että koulumaailmassa huristeltellaan moottoritiellä kahta kaistaa yhtäaikaa ylinopeudella. Koulupäivän arki on repivän hektistä laukkaa tilanteesta toiseen. Päivän päätteeksi on vain sumuinen pää ja laaja-alainen kaaos. Kunpa riittäisikin oppilaiden kanssa eheästä oppimisesta iloitseminen, josta tulee hyvä mieli. Mutta ei se riitä! Haastetta sinne ja tänne yhteistyö- ja tegnologiarintamalla riittää enemmän kuin järkevä työaikakatto antaa myöten. Mentävä on, kun kehitys sitä vaatii.

Asia, joka pitää järjen kirkkaana, on oppimis- ja ajattelutaitojen nivominen kaikkeen oppimiseen. Koulussamme on ihan lukujärjestyksessä yksi viikkotunti oppimistaitoa. Siitä olen kiitollinen, että myös uudessa opsissa asia on nostettu arvoiselleen paikalle.

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien puolesta hehkutan myös. Toivon sillä saavutettavan lapsille oppimisen eheyttä ja levollisuutta sekä määrän sijasta laadukasta tiedon jäsennyksen syvyyttä. Yhdessä suunnitellen ja tehden kunkin kiinnostusten mukaan löytyy oppimisen ilo ja motivaatio. Pakkopuurtamisesta ei paljon jää pääomaksi.

Uusi tegnologia antaa uusia mahdollisuuksia ja ulottuvuuksia niin suunnitteluun, toteutukseen, esittämiseen kuin arviointiinkin.  Lapsi oppii projektin sisällä uusia sovelluksia ja mielenkiinto tekemiseen säilyy. Myös opinnoissa eteneminen omassa tahdissa sujuu luontevasti. Eriyttäminen on itsessään työtavan sisällä.

Yhdessä tekeminen on antoisampaa kuin yksin puurtaminen. Yhteisölliset ja toiminnalliset työtavat ohjaavat luonnostaan vuorovaikutukseen.

Olen puhunut. Ugh!

Ihana, jännittävä muutos

Ensinnäkin täytyy sanoa, että olen rakastunut tulevaan opetussuunnitelmaan! Vihdoinkin meille on tulossa normi, jonka keskiössä on opetuksen sijaan OPPIMINEN. Aikaisemmissakin opetussuunnitelmissa puhuttiin oppilaiden osallistamisesta ja aktiivisesta roolista, mutta luulenpa, että nyt vihdoin Suomen kouluissa edetään kyseisissä teemoissa suurin harppauksin.

Uuden opetussuunnitelman myötä opettajat kysyvät MIKSI, MITEN ja MITÄ. Ennen puhuttiin piilo-opetussuunnitelmasta. Nyt siitäkin tehdään näkyvä. Kaiken päämääränä on eheyttää opetusta. Tavoitteena on laajan yleissivistyksen omaava oppilas, joka saa aineksia maailmankuvan rakentamiseksi.  

Kaksikymmentä vuotta takana opettajuutta. Silti uusi OPS haastaa oppimaan uutta voidakseni kiinnittää tietoisemmin huomiota siihen, mitä taitoja oppilaat tavoittelevat. Oman kaupunkini OPS-ryhmässä päädyimme liittämään taitoihin iskulauseet, joiden ympärille mietittiin tärkeitä tukisanoja. Toivottavasti "kennomme" saavat kaupunkimme opettajat mietteliäiksi! Esimerkkinä L5 

Hajatelmia webinaarista

Minä en taida ehtiä koskaan osallistumaan varsinaiseen webinaariin, joten katselen tallenteen myöhemmin ja kirjoittelen siitä ajatuksen tai useamman. On se vaan ihmeellistä nykyisin, mihin kaikkeen ehtii osallistumaan - mikä kaikki on mahdollista - vaikka ei oltaisi samalla puolella maapalloa. Sitä mietin webinaaria katsoessanikin: mahdollisuuksia on valtavan paljon ja se sitten on hyvä juttu. Seurauksena on tietysti se, että opena minun täytyisi osata aika paljon uutta joka vuosi - vai kuukausi? - ja siis itse opiskeltava koko ajan lisää. Eikä pelkästään digitalisaatioon liittyviä asioita. Se kuva opettajalta vaadittavista taidoista oli niiiiin selkeä. On oltava sekä tekninen, pedagoginen että sisällöllinen osaaminen. On siis kehitettävä itseään koko ajan aika monella osa-alueella. Hm, siitä seuraa tietysti se, että on uskallettava rajata, koska eihän kenenkään aika riitä kaikkeen mahdolliseen yhdellä kertaa. Viime keväänä olin itse suorastaan lapsellisen ylpeä, kun otin käyttöön kaksi uudenlaista sisällön rikastuttamisen keinoa yhden kevään aikana (thinglinkin ja build-a-wallin). Olisiko se rajaamisen taitokin hyvä olla olemassa, vaikka ei ihan ydintaitoihin mahdukaan? Entä sitten jaksamisesta huolehtiminen -> työhyvinvointi. Sitä tietysti tukee sitten esimerkiksi hyvät taidot määritellä ongelmia ja ratkaista niitä. Minua kiinnosti webinaarin annista myös tuo listaus tärkeimmistä työssä käytetyistä taidoista. Luin listaa ja oli ihan pakko olla samaa mieltä - koskee se minuakin. Ongelmien ratkaisua, tiedonhakua, puhetyöläisyyttä ja jatkuvaa opiskelua opettajankin työ lähinnä on. Vähemmän minä itse tarvitsen esimerkiksi erityisiä aineenhallinnan taitoja. Ihan nopeasti ajattelin naapurissa asuvaa maanviljelijää ja mietin, että aika moni asia koskee häntäkin. Ainakin voin liittää ongelmat ja niiden ratkaisut, uusimpien tutkimusten seuraamisen ja vaikkapa itsenäisen työskentelyn taidot myös nykyisiin maanviljelijöihin, vaikka ei ehkä heti arvaisi. Mielenkiintoinen webinaari kaiken kaikkiaan.