Ilmiöpohjaista ilmiömäisyyttä

Hykerryttää ja kutkuttaa. Tulevaisuuden koulu tuntuu niin omalta koululta. Ilmiöpohjaista tutkimista, motivaatiota (toivottavasti) oppimiseen ja yhteisten tavoitteiden toteutumista. Kun oppiaineet laajenevat kokonaisuuksiksi, poistuuko (liian usein) kuultu kirjauskovaisuus? Poistuuko keskustelu, "Millä sivulla nyt olette? Keretäänkö kirja käydä ennen joulua? Oi ei, meidän täytyy vähän tiivistää tahtia, että tehtävät ehditään tehdä!"? Toki jos kirjat itsessään toimisivat oppimisen takuuna, niin mikäs siinä. Mutta kuinka moni on kokenut, että kun kaikki tehtävät on tehty, myös kaikki asia on varmasti opittu? Itse uskon enemmän laatuun kuin määrään, ja koen, että ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus vastaavat tähän uskomukseeni. Eikö olisi ihanaa, ettei kymmenen vuoden päästä vanhemmat sanoisikaan, että "olihan Pekka niin innostunut koulusta vielä eskarissa, mutta johonkin se innostus on jäänyt näiden vuosien aikana.", vaan että tulevina vuosina oppiminen itsessään motivoisi meitä sekä oppilaita että opettajia niin, että se aivan hykerryttäisi ja kutkuttaisi - että koulussa olisi aikaa ja tilaa ihmettelylle, ettei ne jäisi sen ikuisen kiireen jalkoihin? Se, miten ilmiöpohjainen oppiminen toimii arjessa ja miten se sopii kaikille, on toinen kysymys. Juna lähtee liikkeelle hiljalleen ja suuri laiva kääntyy vielä hitaammin, mutta parhaimmassa tapauksessa soutajia on monta..

Jakso 4: Arvioinnista ja vähän ohjauksestakin

Ajatus eheyttämisestä ja laaja-alaisesta oppimisesta lämmittää kieltenopettajan sydäntä. Minusta kielet ovat suurimmalle osalle porukkaa työkalu, jonka avulla voi oppia lisää ja maailma aueta ihan eri tavalla. Harvalle kielet ovat työ, mutta joillekin meistä, joo. Moni nyky-yläkouluikäinen pystyy jo lukemaan ja käsittelemään tietoa englannin kielellä, ruotsilla ehkä vähemmän. Mutta ei sen pitäisi antaa lannistaa, eikä anneta lannistaa. Ja tähän liittyykin se lannistus-sana: miten arvioidaan laaja-alaista oppimista, jotta se kannustaa, mutta antaa myös kuvan siitä, miten prosessi ja tuotokset ovat menneet. Toisaalta taas, mikä on tuotos? Jos 9-luokkalainen saa viikossa aikaiseksi 2 sivua PowerPointia, ei sekään ole hyvä. Pitäisi kasvattaa oppilaat pienestä asti projekteihin ja ”vapauteen”, jotta he oppivat vähitellen kantamaan vastuuta ja osaavat arvioida menestymistään.  

Arvioinnista on meidän koulussa käyty nyt viime aikoina vilkasta keskustelua: ennen kaikkea tunteita on herättänyt - niinkuin aina - se, että miten arvioit oppilaan oppimista, mutta et arvioi hänen temperamenttiaan tai luonteenpiirteitään. Myös käytösarvioinnin pitäisi olla kannustavaa, niinkuin toki kaiken muunkin arvioinnin. Tähän on lääkkeeksi ehdotettu sanallisen arvioinnin laajempaa käyttöönottoa, mutta samalla unohdetaan, että esim. aineenopettajalla voi olla 150 oppilasta, joille kaikille pitäisi sitten arvio kirjoittaa.

Toinen ajatuksia herättänyt asia ovat MOKit, joiden toteutus ja arviointi katsotaan raskaaksi ja vaikeaksi. MOKit estävät “normaalin” työskentelyn ja lisäävät työmäärää. Monilla on ilmeisiä vaikeuksia päästää irti omasta, tutusta työmenetelmästä, jolla katsotaan saavan tuloksia. Mitä tuloksia, voisi kyyninen kysyä, kun ulkoa opetellaan varta vasten ja seuraavalle tunnille unohdetaan. Tuskin esim. kieltä voi puhua, jos toisesta päästä asia tippuvat pois, kun toisesta päästä lisätään.

Itse unelmoin joka koepinkan ääressä sellaisesta koulusta, jossa voitaisiin vaan oppia, eikä arvioida joka risahdusta. Mutta voiko sellaista tehdä? Voiko oppimista olla ilman arviointia? Melko varmasti.

Minna L.

Tapakasvatusta monikulttuurisessa koulussamme

Tapakasvatusprojektimme alkaa olla loppusuoralla. Olemme saaneet kokea aivan mahtavia juttuja matkan varrella. Koulumme on monikulttuurinen ja halusimme projektin kautta nostaa maahanmuuttajaoppilaiden kulttuurista taustaa sekä lisätä erilaisuuden hyväksymistä.

Ainoa opettajajohtoinen osa projektissamme oli alkutilanne, jolloin virittelimme oppilaiden tietoisuutta hyvistä käytöstavoista ja tapakasvatuksesta ylipäätään.

Kuvan avulla teimme pienissä ryhmissä haastattelukysymyksiä tuleville vieraille.

Projektin mielenkiintoisin vaihe - ainakin opettajan näkökulmasta -  oli maahanmuuttajaoppilaiden vanhempien haastattelut. Vanhemmat olivat valmistautuneet haastatteluin todella hienosti. Oli muistiinpanoja ja kuvia. Oppilailta tuli upeita kysymyksiä ja 48 oppilasta kuunteli tarkkaavaisesti vieraidemme juttuja.

Oppilaille jäi mieleen erityisesti se, että Somaliassa syödään aina oikealla kädellä, Iranin kurdeilla on naapuriastia käytössään ja perhe on todella laaja käsite. Oppilaat kertoivat myös, että Englannin kohteliaisuus, esimerkiksi please-sanan käyttö tuntuisi Suomessa oudolta. Valmistavassa luokassa oppilaat olivat valmistaneet tietopaketteja omista kotimaistaan. Lisäksi valmistavassa luokassa vierailevat oppilaat saivat opetella oman nimen kirjoittamista arabiaksi.

Haastattelujen jälkeen alkoi toiminnallinen osa projektia, jolloin oppilaat valmistivat yhden maan lentokenttävierailun. Pisteellä opetettiin sen maan tapakulttuuria. Kun taito oli siirtynyt turisteille, lentolippuun sai tarran ja mukaan lähti lentolippu seuraavaan maahan.

 

Ensi viikolla aloitamme projektin arvioinnin. Luulenpa, että projektin myötä on nähtävissä toisen huomioimisen lisääntyminen arjessa.

 

 

Mennään metsään

                                                                  TALVIPESÄ

Alkuviikosta tämän lukuvuoden metsäprojektimme jatkui syksyisen metsän tutkimuksella.
Kutsuimme 4.-luokkalaisten kanssa 2B- luokan oppilaat mukaan metsäretkelle kummioppilaiksi.
4.-luokkalaiset esittelivät oman rajatun metsäpalstansa ryhmänsä kummioppilaille.
Tämän jälkeen he yhdessä tekivät metsäpalstalla erilaisia tehtäviä.  Lopuksi jokainen ryhmä rakensi yhdessä tutkimusalueella asuvalle eläimelle, joka seikkailee heidän tarinoissaan, talvipesän.

Ryhmiä on yhteensä kahdeksan ja jokaisessa ryhmässä on kummioppilaiden kanssa yhteensä 4-6 jäsentä.
 Mielenkiintoista oli seurata, miten ryhmässä tehtiin metsäntutkimusta. Osassa ryhmistä oli selkeä työnjako ja organisaattori, joka huolehti toiminnan sujuvuudesta. Toisissa ryhmissä kaikki tehtävät tehtiin yhdessä "pomon" johdolla. Osalla ryhmistä taas oli vaikea päästä käyntiin. Kaikissa ryhmissä oli kuitenkin iloinen tutkimisen meininki. Erään ryhmän jäsenen kommentti: " Tämä on kivaa! Jäiset mustikat ovat hyviä."

Loppuviikosta projekti jatkui kuviksen merkeissä. Ryhmäläiset etsivät talvipesäkuvasta syksyn värisävyjä ja laveerasivat niitä paperille. Jälleen ryhmien työnjakoa oli avartavaa seurata. Yhdessä ryhmässä jäsenet sopivat keskenään, mitä värisävyä kukin tekee. Toisessa ryhmässä jokainen teki sitä sävyä, mitä halusi.
Sävypapereista syntyi syksyinen kollaasi. Alla muutaman ryhmän tuotos ja KIVAA OLI :)

Mikä minusta tulee isona?

Jopo-luokka 8-9 ja pienluokka 3 tutustuivat toisiinsa padletissa ja Skypevideopuhelimen välityksellä. Opet yhteydessä sähköpostitse, docsissa ja Skypellä.

Google mapsilla harjoiteltiin paikantamista. Työkalu tuli tutuksi, kun etsittiin yhteistyöluokan koulu ja oma koulu ja koti. Oppilaiden taitavuus ja innostus hämmensi opettajan ja näin opettajasta tulikin oppija. Opettajan tehtäväksi jäi vain ohjeiden anto, ihastelu ja haastetehtävien keksiminen.

Docsin kautta lähetettiin haastattelukysymykset ja haastatteluarviointilomake.

3. luokan oppilaat laativat haastattelukysymykset jopoluokkalaisille. Haastattelut tehtiin Skype- videopuhelimen välityksellä. (Siitä kuva, jos siirto onnistuu). Oppilaat arvioivat haastattelun onnistumisen arviointilomakkeella.

Sujui paremmin kuin hyvin. Kysymykset huippuluokkaa. Haastattelutilanteessa mestari ja oppipoika yhdessä selviytyivät tehtävästään hienosti ja arvioivat onnistumisensa just nappiin. Mestarin rinnalla myös arka lapsi sai onnistumisen kokemuksen ja oppi käyttämään uutta työkalua.

Tästä jatketaan koulun työntekijöiden haastatteluilla ja Mikä minusta tulee isona-rapeillä.

Mennään metsään-projektin toteutus jatkuu

Metsään tehdyn tutkimusretken jälkeen olemme keskiviikkona koululla äidinkielen puitteissa touhunneet seuraavaa:

1. Kunkin ryhmän omaan vihkoon ryhmät ovat jatkaneet valitsemansa (metsän)eläimen  tarinan kirjoittamista. Nyt syksyn aiheena oli kertoa eläimen valmistautumisesta talveen. Tarinat on tarkoitus lukea perjantaina ennen yhteistä kuvaamataidon tehtävää.

2. Marika jo mainitsikin, että metsäretkellä oppilaat keksivät eri sanaluokkiin( adjektiivit, substantiivit  ja verbit) kuuluvia sanoja, joihin inspiraatiota haettiin metsästä. Koululla sitten ryhmät järjestelivät sanaluokkien sanoista lauseita, joista sai tulla hassujakin. esim. " Vihreä pöllö samoilee."  " Pehmeä oksa huojuu." jne.

3. Lisäksi tehtävänä oli laatia metsäsanoista anagrammeja. ( Kuha r --> karhu, varoa --> orava) Jokainen ryhmä keksi 10 anagrammia. Sitten sanat vaihdettiin toisen ryhmän kanssa ja ryhdyttiin ratkaisemaan toisen tyhmän laatimia anagrammeja. Hauskoja "salasanoja" oppilaat olivat keksineet. Muutamassa sanassa kysyttiin aikuistenkin apua, mutta pääosin oppilaat selvisivät tehtävästä oman ryhmänsä voimin.

Erään 2.-luokkalaisen kommentit päivän puuhista: "Anagrammien keksiminen oli hauskinta. Tarinan kirjoittaminen ei ollut niin kivaa." (kysyin tarkennusta, niin ryhmän työnjako ei ollut ihan onnistunut ja yksi vanhemmista ryhmäläisistä oli kuulemma vähän "ominut" tämän tehtävän eivätkä pienemmät oppilaat olleet päässeet osallistumaan tarinan keksimiseen toivomallaan tavalla.)

Projekti jatkuu perjantaina,

Mennään metsään-projektin toteutus

Meidän Mennään metsään- projektimme on siinä vaiheessa, että teimme syksyisen metsään tutustumisreissun alkuviikosta. Projektimme on koko lukuvuoden kestävä, mutta lohkaisimme syksyretken tälle kurssimme toteutusjaksolle. Kesäisen tutkimusmatkan teimme jo elokuussa. Talvikäynnin teemme helmikuussa ja toukokuussa menemme samalle alueella tekemään havaintoja keväisestä metsästä.

Menimme tutkimusalueelle pyörillä. Kaikki oppilaat 2.-6.lk. jaksoivat hyvin pyöräillä koko matkan n. 4km/suunta.  1-luokkalaiset menivät vielä auton kyydillä, mutta tavoitteena on, että keväällä hekin pyöräilevät matkan.

Tutkimusalueella kuuntelimme ensin luonnon ääniä. Jokainen piirsi kuulemiaan luonnon ääniä pahvisille CD-levyille. Sen jälkeen oppilaat saivat tehdä omissa pienryhmissä tutkimusvihkoihin tehtäviä. Kysymyksiä oli esim. siitä, mitä muutoksia tutkimusalueella on tapahtunut elokuuhun verrattuna, sään havainnointia, jälkien havainnointia ym. Oppilaiden piti myös keksiä vihkoihin metsään liittyviä sanoja. Lisäksi jokaisen ryhmän piti keksiä sanoja heille ennalta määrättyyn sanaluokkaan. Lopuksi oppilaat saivat rakentaa tutkimusalueella seikkailevalle metsän eläimelle talvipesän.

Ohessa kuva kesän tutkimusmatkalta, jossa näkyy yhden oppilasryhmän tutkimusalue. Tämänkertaisen tutkimusmatkan kuvissa näkyi niin paljon oppilaita, että en viitsinyt niitä kuvia tänne laittaa :) Oppilailla on siis tämä sama tutkimusalue joka käynnillä. Se on merkitty sekä langalla että nimikylteillä. Tarkoitus oli harjoitella myös 1m2 käsitettä, mutta osalla tutkimusalue on isompi.

Projektiryhmämme muut jäsenet saavat esitellä, mitä tutkimuskäynnin jälkeen tapahtui ja tapahtuu vielä loppuviikolla.