torstai 24. syyskuuta 2015

Laaja-alainen osaaminen

Maailma muuttuu Leaseni.

 Se muutos on niin vauhdikas, että välillä tuntuu, että koulumaailmassa huristeltellaan moottoritiellä kahta kaistaa yhtäaikaa ylinopeudella. Koulupäivän arki on repivän hektistä laukkaa tilanteesta toiseen. Päivän päätteeksi on vain sumuinen pää ja laaja-alainen kaaos. Kunpa riittäisikin oppilaiden kanssa eheästä oppimisesta iloitseminen, josta tulee hyvä mieli. Mutta ei se riitä! Haastetta sinne ja tänne yhteistyö- ja tegnologiarintamalla riittää enemmän kuin järkevä työaikakatto antaa myöten. Mentävä on, kun kehitys sitä vaatii.

Asia, joka pitää järjen kirkkaana, on oppimis- ja ajattelutaitojen nivominen kaikkeen oppimiseen. Koulussamme on ihan lukujärjestyksessä yksi viikkotunti oppimistaitoa. Siitä olen kiitollinen, että myös uudessa opsissa asia on nostettu arvoiselleen paikalle.

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien puolesta hehkutan myös. Toivon sillä saavutettavan lapsille oppimisen eheyttä ja levollisuutta sekä määrän sijasta laadukasta tiedon jäsennyksen syvyyttä. Yhdessä suunnitellen ja tehden kunkin kiinnostusten mukaan löytyy oppimisen ilo ja motivaatio. Pakkopuurtamisesta ei paljon jää pääomaksi.

Uusi tegnologia antaa uusia mahdollisuuksia ja ulottuvuuksia niin suunnitteluun, toteutukseen, esittämiseen kuin arviointiinkin.  Lapsi oppii projektin sisällä uusia sovelluksia ja mielenkiinto tekemiseen säilyy. Myös opinnoissa eteneminen omassa tahdissa sujuu luontevasti. Eriyttäminen on itsessään työtavan sisällä.

Yhdessä tekeminen on antoisampaa kuin yksin puurtaminen. Yhteisölliset ja toiminnalliset työtavat ohjaavat luonnostaan vuorovaikutukseen.

Olen puhunut. Ugh!

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Ihana, jännittävä muutos


Ensinnäkin täytyy sanoa, että olen rakastunut tulevaan opetussuunnitelmaan! Vihdoinkin meille on tulossa normi, jonka keskiössä on opetuksen sijaan OPPIMINEN. Aikaisemmissakin opetussuunnitelmissa puhuttiin oppilaiden osallistamisesta ja aktiivisesta roolista, mutta luulenpa, että nyt vihdoin Suomen kouluissa edetään kyseisissä teemoissa suurin harppauksin.

Uuden opetussuunnitelman myötä opettajat kysyvät MIKSI, MITEN ja MITÄ. Ennen puhuttiin piilo-opetussuunnitelmasta. Nyt siitäkin tehdään näkyvä. Kaiken päämääränä on eheyttää opetusta. Tavoitteena on laajan yleissivistyksen omaava oppilas, joka saa aineksia maailmankuvan rakentamiseksi.  

Kaksikymmentä vuotta takana opettajuutta. Silti uusi OPS haastaa oppimaan uutta voidakseni kiinnittää tietoisemmin huomiota siihen, mitä taitoja oppilaat tavoittelevat. Oman kaupunkini OPS-ryhmässä päädyimme liittämään taitoihin iskulauseet, joiden ympärille mietittiin tärkeitä tukisanoja. Toivottavasti "kennomme" saavat kaupunkimme opettajat mietteliäiksi! Esimerkkinä L5 


tiistai 22. syyskuuta 2015

Hajatelmia webinaarista

Minä en taida ehtiä koskaan osallistumaan varsinaiseen webinaariin, joten katselen tallenteen myöhemmin ja kirjoittelen siitä ajatuksen tai useamman. On se vaan ihmeellistä nykyisin, mihin kaikkeen ehtii osallistumaan - mikä kaikki on mahdollista - vaikka ei oltaisi samalla puolella maapalloa. Sitä mietin webinaaria katsoessanikin: mahdollisuuksia on valtavan paljon ja se sitten on hyvä juttu. Seurauksena on tietysti se, että opena minun täytyisi osata aika paljon uutta joka vuosi - vai kuukausi? - ja siis itse opiskeltava koko ajan lisää. Eikä pelkästään digitalisaatioon liittyviä asioita. Se kuva opettajalta vaadittavista taidoista oli niiiiin selkeä. On oltava sekä tekninen, pedagoginen että sisällöllinen osaaminen. On siis kehitettävä itseään koko ajan aika monella osa-alueella. Hm, siitä seuraa tietysti se, että on uskallettava rajata, koska eihän kenenkään aika riitä kaikkeen mahdolliseen yhdellä kertaa. Viime keväänä olin itse suorastaan lapsellisen ylpeä, kun otin käyttöön kaksi uudenlaista sisällön rikastuttamisen keinoa yhden kevään aikana (thinglinkin ja build-a-wallin). Olisiko se rajaamisen taitokin hyvä olla olemassa, vaikka ei ihan ydintaitoihin mahdukaan? Entä sitten jaksamisesta huolehtiminen -> työhyvinvointi. Sitä tietysti tukee sitten esimerkiksi hyvät taidot määritellä ongelmia ja ratkaista niitä. Minua kiinnosti webinaarin annista myös tuo listaus tärkeimmistä työssä käytetyistä taidoista. Luin listaa ja oli ihan pakko olla samaa mieltä - koskee se minuakin. Ongelmien ratkaisua, tiedonhakua, puhetyöläisyyttä ja jatkuvaa opiskelua opettajankin työ lähinnä on. Vähemmän minä itse tarvitsen esimerkiksi erityisiä aineenhallinnan taitoja. Ihan nopeasti ajattelin naapurissa asuvaa maanviljelijää ja mietin, että aika moni asia koskee häntäkin. Ainakin voin liittää ongelmat ja niiden ratkaisut, uusimpien tutkimusten seuraamisen ja vaikkapa itsenäisen työskentelyn taidot myös nykyisiin maanviljelijöihin, vaikka ei ehkä heti arvaisi. Mielenkiintoinen webinaari kaiken kaikkiaan.