Maailma muuttuu Leaseni.
Se muutos on niin vauhdikas, että välillä tuntuu, että koulumaailmassa huristeltellaan moottoritiellä kahta kaistaa yhtäaikaa ylinopeudella. Koulupäivän arki on repivän hektistä laukkaa tilanteesta toiseen. Päivän päätteeksi on vain sumuinen pää ja laaja-alainen kaaos. Kunpa riittäisikin oppilaiden kanssa eheästä oppimisesta iloitseminen, josta tulee hyvä mieli. Mutta ei se riitä! Haastetta sinne ja tänne yhteistyö- ja tegnologiarintamalla riittää enemmän kuin järkevä työaikakatto antaa myöten. Mentävä on, kun kehitys sitä vaatii.
Asia, joka pitää järjen kirkkaana, on oppimis- ja ajattelutaitojen nivominen kaikkeen oppimiseen. Koulussamme on ihan lukujärjestyksessä yksi viikkotunti oppimistaitoa. Siitä olen kiitollinen, että myös uudessa opsissa asia on nostettu arvoiselleen paikalle.
Monialaisten oppimiskokonaisuuksien puolesta hehkutan myös. Toivon sillä saavutettavan lapsille oppimisen eheyttä ja levollisuutta sekä määrän sijasta laadukasta tiedon jäsennyksen syvyyttä. Yhdessä suunnitellen ja tehden kunkin kiinnostusten mukaan löytyy oppimisen ilo ja motivaatio. Pakkopuurtamisesta ei paljon jää pääomaksi.
Uusi tegnologia antaa uusia mahdollisuuksia ja ulottuvuuksia niin suunnitteluun, toteutukseen, esittämiseen kuin arviointiinkin. Lapsi oppii projektin sisällä uusia sovelluksia ja mielenkiinto tekemiseen säilyy. Myös opinnoissa eteneminen omassa tahdissa sujuu luontevasti. Eriyttäminen on itsessään työtavan sisällä.
Yhdessä tekeminen on antoisampaa kuin yksin puurtaminen. Yhteisölliset ja toiminnalliset työtavat ohjaavat luonnostaan vuorovaikutukseen.
Olen puhunut. Ugh!
Tämä tekstisi tuli niin mieleeni eilen, kun pistetyöskentelyn aikana eräs oppilaani tuumaili osuvia samasta aiheesta. Kotona oli ilmeisesti keskusteltu siitä, miten paljon koulu ja opetus ovat muuttuneet sieltä vanhempien kouluajoilta. Kakkosluokkalaisen vahvalla kokemuksella poika tuumasi, että onhan tämä koulu muuttunut paljon jo minunki kouluaikana. Toki, tänä vuonna, kun opetan vain yhtä ryhmää yhdysluokan sijaan ja ensimmäistä kertaa jatkan samojen oppilaiden kanssa, olen ehtinyt ja uskaltanut kokeilla paljon enemmän esimerkiksi erilaisia opiskelutapoja.
VastaaPoistaToinen oppilaani taas koulun vasta alettua tuumasi, että on se harmi, kun te opet ette koskaan ehdi välitunnilla leikkimään, kun teidän pitää vastailla niihin Wilmaviesteihin ja ottaa kopioita ja suunnitella ja valmistella ja vielä pitäisi ehtiä juoda teetäkin (toki oppilaat jo tietävät, että tämä ope ei käy kahvilla). Miten sitä aina muistaisi ja osaisi tehdä kuitenkin niistä oppilaiden kanssa vietettävistä tuokioista rauhallisempia pysäkkejä sen hektisen mottoritiearjen varrelle..
Koulun ainainen kiire on kyllä väsyttävää. Toivon todella, että laaja-alaiset oppimiskokonaisuudet eivät lisäisi kiirettä, sillä aina on niitä, jotka ajattelevat, että yhteistyöprojekti vei liikaa aikaa omasta oppiaineesta ja projektin jälkeen kauhealla kaasulla eteenpäin. Voi kun päästäisiin eroon oppikirjasidonnaisuudesta ja sitouduttaisiin opsin tavoitteisiin.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, että yhdessä tekeminen on antoisampaa kuin yksin puurtaminen. Voi vaihdella ajatuksia keskenään ja omille oivalluksillekin saattaa saada tukea ja kannustusta. Mutta niin kuin Sanna kirjoittaa, että koulun ainainen kiire on väsyttävää, pitäisi antaa yt -aikaa entistä enemmän näiden laaja-alaisten opetusten suunnittelutyöhön niin meille opeille kuin koulunkäynnin ohjaajille. Rehtori on keskeisessä asemassa luoda puitteet laaja-alaisen opetuksen toteutumiselle varsinkin yläluokan puolella tekemällä lukkarit niin, että laaja-alaisen opettaminen on järkevää ja mutkatonta eri oppiaineiden välillä. Voidaan luoda järkeviä opetuskokonaisuuksia myös yläkoulun puolella. Alakoulun puolellahan luulisin, että laaja-alainen opetus on helpompaa toteuttaa, kun luokanopettaja opettaa omalle luokalle monta eri oppiainetta niin voi tarvittaessa vaihdella omaa lukujärkkäänsä tilanteeseen sopivammaksi.
VastaaPoistaTeilläpä on mahtava lukkari, oma tunti oppimistaidoille! Pitäisi ehdottaa samaa meillekin :)
VastaaPoistaItse olen näiden parin työvuoden aikana paininut sen kanssa, kuinka opetusryhmien koostumus vaikuttaa kovasti siihen, millaisia työtapoja heidän kanssaan käytän.Toisten ryhmien kanssa yhteisölliset työtavat onnistuvat hyvinkin, mutta toisille itsenäisenkin työn tekeminen "kaukana kaverista" tahtoo olla häiriöherkkää hommaa. Mutta jospa ne yhteistyön taidot tulisivat, pikkuhiljaa. Opena tehtävänäni on niitä tarjoilla, vaikka se välillä tuntuukin kaaokselta.
Sirpaleisuus ja kiire vaivaa täälläkin. Kovasti se on korvienkin välissä, mutta kyllä osa on koulun arjesta johtuvaa.
Kiireestä... Kyllä, samaa mieltä olen siitä, että koulun arki sisältää kiireen. Mutta voiko siihen vaikuttaa, kannattaako edes yrittää? Entä jos lupaan katsoa wilmaviestit vain tiettynä aikana päivästä? Tai kurkata wilmaan vain kerran päivässä? Entä se sama sähköpostin suhteen? Voiko siellä olla jotain niin kiireellistä, etteikö sitä ehdi seuraavana aamuna? Entä jos istun paikallani yhden vapaan välitunnin ja pelkästään hengitän? Entä jos en suostu enää tekemään kahta asiaa yhtä aikaa? Entä jos kieltäydyn käyttämästä sanoja kiire, hektinen, juokseminen, laukkaaminen, puuskuttaminen, kaaos...? Entä jos luon yhden levollisuutta ja pysähtymistä kuvaavan asian joka viikko? Vaikkapa tarkkaan kuntelemiseen ohjaava tehtävä tällä viikolla? Kynttilän katsominen ensi viikolla? Ainahan voi unelmoida...
VastaaPoistaErilaisia ongelmia uusi oppimistapa tuo varmasti tullessaan; yläkoulussa jo se, miten järjestetään laaja-alainen kokonaisuus, voi olla haasteellista. Kuitenkin kun on halua ja huomataan yhteistyön tuoma hyvä sekä oppilaalle että opettajalle, ongelmista tulee pieniä. Aineenopettajan näkövinkkelistä katsottuna on mukavaa kun saa tehdä yhteistyötä oman aineen "ulkopuolelle" ja oppia vielä näinkin uutta. Kiirettä saattaa olla aluksi, mutta kun uuden oppii, sitä osaa jatkossa soveltaa ja saada parhaimmillaan oppimisesta rauhallisia, innostuneita tilanteita.
VastaaPoista