Webinaari 7.10.

Mulla oli vähän hankaluuksia tuon webinaarin tallenteen kuuntelemisessa, joten oli hyvä, että oli noita dioja tukena. Jokusen ajatuksen onnistun laittamaan tähän. Minä uskon, että yhteisöllinen opettajuus edellyttää muutoksia monessa kohdassa ja yhtenä mainittiin opetustyön käytänteet. Itse työskentelen luokkamuotoisessa erityisopetuksessa ja minulla on runsas joukko koulun ulkopuolisia yhteistyötahoja. Siltä osin yhteisöllinen työskentely toteutuu. Mutta entä toisia opettajia? No, on kolme aineenopea, joilla on tunteja opetusryhmälleni. Mutta se meidän keskinäinen yhteistyö ei välttämättä ole kovin merkittävää, ei määrällisesti eikä laadullisesti. Suurelta osin syy löytyy arjesta ja olemassa olevista käytänteistä. Esimerkiksi ajankäyttö: kouluviikon aikana ei välttämättä ole yhtä kokonaista tuntia ennen klo 16:a, jolloin voisimme yhdessä suunnitella. Mitä ja miten pitäisi muuttaa?

Tuota edellistä ajatusta jatkaakseni, yhteisöllinen oppiminen ei ole niin kovin kummoinen juttu - ainakaan äkkiä ajatellen. Jos ajattelen itseäni ja kolmea aineenopettajaa sekä luokassani työskenteleviä kahta koulunkäyntiavustajaa yhtenä ryhmänä, niin onhan meillä yhteinen tehtävä ja tavoite: tietyn oppilasryhmän oppilaiden kasvun ja oppimisen tukeminen ja ohjaaminen - tai jotain sinne päin. Meiltä taitaa puuttua se seuraava vaihe: vuorovaikutusta on lyhyitä, kiitäviä hetkiä, joiden aikana vaihdetaan ajatukset kaikkein tärkeimmistä asioista. Muuten vuorovaikutus tapahtuu wilmassa. Jaettujen merkitysten ja yhteisen ymmärryksen rakentaminen jää siis aika heikoksi, vaikka luultavasti ajatuksemme eivät ole kovin kaukana toisistaan ja tuon tehtävän aikaansaamiseksi ei menisi kovin paljon aikaa.

Ja lopuksi joudun myöntämään, että hiukan heräsin tämän webinaarin ansiosta. Olen usein - tuskaillessani noiden edellisten asioiden kanssa ajanpuutteen takia - ajatellut, että sujuuhan asiat ihan hyvin ilman tämän tiiviimpää yhteistyötäkin. Mutta kysymyshän ei olekaan pelkästään siitä. Webinaarin sisälsi väitteen: yhteisöllinen työskentely käynnistää tehokkaita oppimisen mekanismeja. Tätä en ollut itse aiemmin juurikaan ajatellut tai huomioinut. Jäi vähän sellainen olo, että pitäisi tietoisesti järjestää kokeilu yhteisöllisestä työskentelystä siellä omassa arjessa. Voisikohan tuon väitteen näyttää toteen?

Innokkaana kohti yhteisöllistä työskentelyä ja oppimista

Syysflunssan tyrmäämänä meni eilinen (7.10.) webinaari minulta ohi. Tänään olin taas jo vähän enemmän kartalla ja huomasin, mitä olin eilen ohittanut aivan huomaamattani... No nytpä sitten jälkikäteen webinaarista valaistuneena kirjoittelen muutamia ajatuksiani tänne blogin puolelle.

Nina Impiön luento herätti paljon ajatuksia ja oli alusta loppuun saakka täyttä asiaa. Yhteisöllisyyttä tulee usein ajateltua oppilaiden näkökulmasta, mutta työyhteisöllinen näkökulma jää monesti huomioimatta. Mielenkiintoista oli mielestäni huomata, miten samat asiat pätevät niin oppilaisiin kuin opetushenkilöstöönkin. Yhteisöllisyyttä ei voi lapsilta, niin kuin ei akuisiltakaan vaatia, jos sitä ei opeteta ja harjoitella. Yhteisöllisten toimintatapojen osa-alueet tulee yhdessä käydä läpi ja tiedostaa sekä harjoitella niitä arjen tasolla. Uskon, että opettajilla on enimmäkseen taitoa yhteisölliseen työskentelyyn, mutta asenteissa saattaa olla se suurin este. Kuten luennossakin tuli esille, omia totuttuja työskentelytapojaan voi olla vaikea muuttaa syystä taikka toisesta. Muutos vaatii kuitenkin aina motivaatiota, voimavaroja ja rohkeutta tehdä asiat toisin. Tämänkin voi helposti ymmärtää, vaikka itse olisikin innosta aivan soikeana :)
Avoimuus, suvaitsevaisuus, joustavuus, luotettavuus, kuuntelutaito, mukautuvaisuus, rohkeutta astua pois mukavuusalueeltaan, sosiaalisuus, kokeilunhalu... Tässä hienoja ominaisuuksia, tavoitetta ja haastetta meille kaikille, kun kohtaamme erilaisia yhteistyökumppaneita työyhteisöissämme. Suuria ja hienoja tavoitteita myös opetus- ja kasvatustyöhömme lasten kanssa. Tässä kohtaa haluan olla kuitenkin idealisti ja uskoa, että kaikki on mahdollista edeten pienin askelin.

Oman työajan uudelleen organisoiminen vaatii myös uutta näkökulmaa omaan työhön. Myös ajatus siitä, mitä omaan työnkuvaan kuuluu saattaa vaatia hieman ravistelua. Alkuopetuksessa työskennellessäni olen saanut kokea yhteistoiminnallisuutta työyhteisössäni ainakin jossain määrin ja omakohtaisesti nähnyt, miten suuri voimavara opettajakollegoiden kanssa tehty yhteistyö ja -suunnittelu onkaan. Lukuvuoden aikana yhdessä istutut "ylimääräiset" tunnit oikeasti helpottavat ja keventävät yksittäisen opettajan työmäärää. Uskon, että myös yhdessä pohditut asiat näyttäytyvät monipuolisempana opetuksena ja työskentelytapoina oppilaille.
Entisenä lastentarhanopettajana minulle onkin suorastaan kauhistus ajatella, että joutuisin tekemään töitä yksin ilman työtovereiden mielipiteitä, ideoita, tukea, mallia... Tämä lista voisi jatkua loputtomiin... Yhdessä olemme enemmän!

Minua oikeastaan vähän harmittaa tällä hetkellä, että olen ainoana omalta koulultani tällä kurssilla. Niin paljon on jo nyt tullut sellaista asiaa, jonka haluaisin jakaa koko työyhteisön kanssa. Kuten luennossakin tuli esiin, on hyvä malttaa ja miettiä, miten asioita lähtee omassa työyhteisössään viemään eteenpäin, vaikka itse puhkuisikin intoa ja haluaisi kaiken heti tuoda muidenkin tietoon. Pedatiimiin ops-työn tekoon omalla koulullamme koen saavani kokoajan todella paljon arvokasta tietoa sekä uusia näkökulmia arkityöhön. Vaikka koenkin, että meillä on todella hieno ja uudistushaluinen työyhteisö, löytyy aina uusia kehittämisen paikkoja, jotka tekevät työstämme vieläkin rikkaampaa. Ja toivottavasti se tulevaisuudessa näyttäytyy erityisesti oppilaille entistäkin mielekkäämpänä, yhteisöllisempänä ja monipuolisempana oppimisympäristönä.

Ajatuksia webinaarista (21.9.)

Aika vaan rientää ja koskaan ei ehdi kaikkeen mukaan, Tuntuu olevan totta sekä elämässä että työssä. Joskus tuntuu, että lisää vaan vaaditaan, mutta ehtiikö kaikkeen mukaan. Kai se tämä opettajan elämä on yhtä kilpajuoksua vai pitäisikö sitä opettajankin katsoa omaa elämäänsä laaja-alaisesti?!

Miten se onkin niin hankalaa tehdä muutos? Pitäisikö koulun mennä digitalisoitua oppilaiden kanssa vai olla myös sosiaalinen paikka, joissa opitaan myös ihmissuhdetaitoja? Missä menee sopiva raja mennä haasteiden mukana ja kuitenkin pitää kiinni niistä suomalaisen koulun hyvistä puolista?

Itse olen sisimmältäni uudistaja, koska olen nopeasti kyllästyvä, mutta olen aina paininut sen ongelman kanssa, että mitä meidän pitäisi oppilaille opettaa. Minulla menee paljon aikaa nykyään kaikkeen muuhun kuin itse opettamiseen. Sisältö ei enää riitä, teknologiaa pitäisi integroida, kasvatustaitoja pitäisi olla, Kuka on tämä ihminen, joka osaa kaiken? En ainakaan minä, joten haluaisin muuttaa opetustani siihen suuntaan, että opetus tehdään yhdessä oppilaiden kanssa arviointia myöten. Ehkä tämä lisäisi myös kouluviihtyvyyttä. Mutta tälläiseen pitää oppilaat opettaa alusta alkaen ja jokaisen opettajan pitää siihen sitoutua, että opetus onkin uudenlaista.

Minna L.

Ajatuksia opettajien yhteistyöstä

Olen aivan liekeissä :)
Innostuin valtavasti  Hanna Sarakorven luennosta. Tiimityöskentely on mahtava voimavara opettajan arkeen. Parhaimmillaan se on mutkatonta ja innostavaa. Opettajaurallani olen työskennellyt monella eri koululla ja työyhteisöissä on ollut monen eri ikäisiä opettajia. Yhteistyön onnistumiseen vaikuttaa hyvin paljon opettajan 
asenne yhteistyötä kohtaan sekä tahtotila, ei niinkään opettajan ikä. Ajatusmaailmaltaan samankaltaisten opettajien yhteistyö on saumatonta. Toinen saa kiinni toisen ajatuksista puolesta sanasta ja idea lähtee jalostumaan.

Nykyistä  työyhteisöäni ajatellessani meinaa iskeä epätoivo. Työyhteisössä tiimityöskentelyn onnistuminen vaatii organisaatiorakenteiden muutosta ja muutosvastarinnan voittamista.Tiimityöskentelyn vaivattomuudesta ollaan vielä kaukana. Täytyy edetä pienin askelin. Voimakas muutosvastarinta voi olla myös epävarmuutta, pelkoa astua tuntemattomaan. "Jarruttaja" voi olla epävarma omasta opettajuudestaan. Hän ei luota omiin kykyihinsä uudenlaisessa tilanteessa.

Tiimityöskentely voi aiheuttaa myös kateuttaa. Jos opettajilla yheistyö on saumatonta ja toimivaa, voi tiimin työskentelyä sivusta seuraava  kokea sen  uhkana. Toisaalta häneltä  puuttuu rohkeus heittäytyä mukaan tiimiin.

Yhteinen missio on hyvä pohja yhteistyölle, kuten Sarakorpi totesi luentonsa lopuksi. Hyvä yhteistyö lisää työhyvinvointia. Kun aikuisten on hyvä, kiva tulla kouluun, tunne välittyy myös oppilaille. Toimiva yhteistyö toimii kaikille voimavarana.