Mikä minusta tulee isona?

Jopo-luokka 8-9 ja pienluokka 3 tutustuivat toisiinsa padletissa ja Skypevideopuhelimen välityksellä. Opet yhteydessä sähköpostitse, docsissa ja Skypellä.

Google mapsilla harjoiteltiin paikantamista. Työkalu tuli tutuksi, kun etsittiin yhteistyöluokan koulu ja oma koulu ja koti. Oppilaiden taitavuus ja innostus hämmensi opettajan ja näin opettajasta tulikin oppija. Opettajan tehtäväksi jäi vain ohjeiden anto, ihastelu ja haastetehtävien keksiminen.

Docsin kautta lähetettiin haastattelukysymykset ja haastatteluarviointilomake.

3. luokan oppilaat laativat haastattelukysymykset jopoluokkalaisille. Haastattelut tehtiin Skype- videopuhelimen välityksellä. (Siitä kuva, jos siirto onnistuu). Oppilaat arvioivat haastattelun onnistumisen arviointilomakkeella.

Sujui paremmin kuin hyvin. Kysymykset huippuluokkaa. Haastattelutilanteessa mestari ja oppipoika yhdessä selviytyivät tehtävästään hienosti ja arvioivat onnistumisensa just nappiin. Mestarin rinnalla myös arka lapsi sai onnistumisen kokemuksen ja oppi käyttämään uutta työkalua.

Tästä jatketaan koulun työntekijöiden haastatteluilla ja Mikä minusta tulee isona-rapeillä.

Mennään metsään-projektin toteutus jatkuu

Metsään tehdyn tutkimusretken jälkeen olemme keskiviikkona koululla äidinkielen puitteissa touhunneet seuraavaa:

1. Kunkin ryhmän omaan vihkoon ryhmät ovat jatkaneet valitsemansa (metsän)eläimen  tarinan kirjoittamista. Nyt syksyn aiheena oli kertoa eläimen valmistautumisesta talveen. Tarinat on tarkoitus lukea perjantaina ennen yhteistä kuvaamataidon tehtävää.

2. Marika jo mainitsikin, että metsäretkellä oppilaat keksivät eri sanaluokkiin( adjektiivit, substantiivit  ja verbit) kuuluvia sanoja, joihin inspiraatiota haettiin metsästä. Koululla sitten ryhmät järjestelivät sanaluokkien sanoista lauseita, joista sai tulla hassujakin. esim. " Vihreä pöllö samoilee."  " Pehmeä oksa huojuu." jne.

3. Lisäksi tehtävänä oli laatia metsäsanoista anagrammeja. ( Kuha r --> karhu, varoa --> orava) Jokainen ryhmä keksi 10 anagrammia. Sitten sanat vaihdettiin toisen ryhmän kanssa ja ryhdyttiin ratkaisemaan toisen tyhmän laatimia anagrammeja. Hauskoja "salasanoja" oppilaat olivat keksineet. Muutamassa sanassa kysyttiin aikuistenkin apua, mutta pääosin oppilaat selvisivät tehtävästä oman ryhmänsä voimin.

Erään 2.-luokkalaisen kommentit päivän puuhista: "Anagrammien keksiminen oli hauskinta. Tarinan kirjoittaminen ei ollut niin kivaa." (kysyin tarkennusta, niin ryhmän työnjako ei ollut ihan onnistunut ja yksi vanhemmista ryhmäläisistä oli kuulemma vähän "ominut" tämän tehtävän eivätkä pienemmät oppilaat olleet päässeet osallistumaan tarinan keksimiseen toivomallaan tavalla.)

Projekti jatkuu perjantaina,

Mennään metsään-projektin toteutus

Meidän Mennään metsään- projektimme on siinä vaiheessa, että teimme syksyisen metsään tutustumisreissun alkuviikosta. Projektimme on koko lukuvuoden kestävä, mutta lohkaisimme syksyretken tälle kurssimme toteutusjaksolle. Kesäisen tutkimusmatkan teimme jo elokuussa. Talvikäynnin teemme helmikuussa ja toukokuussa menemme samalle alueella tekemään havaintoja keväisestä metsästä.

Menimme tutkimusalueelle pyörillä. Kaikki oppilaat 2.-6.lk. jaksoivat hyvin pyöräillä koko matkan n. 4km/suunta.  1-luokkalaiset menivät vielä auton kyydillä, mutta tavoitteena on, että keväällä hekin pyöräilevät matkan.

Tutkimusalueella kuuntelimme ensin luonnon ääniä. Jokainen piirsi kuulemiaan luonnon ääniä pahvisille CD-levyille. Sen jälkeen oppilaat saivat tehdä omissa pienryhmissä tutkimusvihkoihin tehtäviä. Kysymyksiä oli esim. siitä, mitä muutoksia tutkimusalueella on tapahtunut elokuuhun verrattuna, sään havainnointia, jälkien havainnointia ym. Oppilaiden piti myös keksiä vihkoihin metsään liittyviä sanoja. Lisäksi jokaisen ryhmän piti keksiä sanoja heille ennalta määrättyyn sanaluokkaan. Lopuksi oppilaat saivat rakentaa tutkimusalueella seikkailevalle metsän eläimelle talvipesän.

Ohessa kuva kesän tutkimusmatkalta, jossa näkyy yhden oppilasryhmän tutkimusalue. Tämänkertaisen tutkimusmatkan kuvissa näkyi niin paljon oppilaita, että en viitsinyt niitä kuvia tänne laittaa :) Oppilailla on siis tämä sama tutkimusalue joka käynnillä. Se on merkitty sekä langalla että nimikylteillä. Tarkoitus oli harjoitella myös 1m2 käsitettä, mutta osalla tutkimusalue on isompi.

Projektiryhmämme muut jäsenet saavat esitellä, mitä tutkimuskäynnin jälkeen tapahtui ja tapahtuu vielä loppuviikolla.

Webinaari 12.10

Milloin sinä olet viimeksi pysähtynyt ihmettelemään? Luennon dia, jossa pieni kulkee metsätiellä, puhutteli itseäni suuresti. Ilmiöpohjainen oppiminenhan lähtee parhaimmillaan lasten ja oppilaiden omista ihmetysten aiheista käsin. Mutta milloin olen pysähtynyt viimeksi ihmettelemään? Tuo taulu tulisi olla jokaisessa perusopetuksen luokassa, jokaisessa kodissa. Se puhuttaa erityisesti tässä hektisessä ajassa, jossa vähintäänkin älylaite on kädessä ja varastaa huomion muualle kuin ympärillä oleviin ihmeellisyyksiin.

Kiire. Sanana jopa surullinen. Miksi koulumaailmassa tulisi olla kiire? Miksi ihmettelemiselle ei ole sijaa? Voiko tätä muuttaa? Itseäni surettaa suuresti se usein kuultu lause: nyt täytyy vähän tiivistää tahtia, että ehditään käydä kirja loppuun. Mitä hyötyä siitä on, jos kirja saadaan ennen joululomia täytettyä, jos tammikuussa kukaan ei muista käydyistä asioista mitään? Kun oppiminen pilataan kiireellä, ei tapahdu omaksumista. Kiireen poistaminen vaatii jopa rohkeutta opettajilta. Pitää pystyä perustelemaan, miksi toimimme erilailla.

Erilaiset oppijat. Sopiiko ilmiöpohjainen oppiminen kaikille? Keskittymisvaikeuksista kärsivä lapsi on tottunut edellisen opettajan luokassa hyvin opettajajohtoiseen oppimiseen. Lapsi on oppinut ehkä hillitsemään itseään ja käyttäytymään odotetulla tavalla. Mutta oppiko hän silloin, jos hänen ajatuksensa täyttävät: "en pulise, en kiiku tuolilla, en räplää kyniä, jne."? Oman kokemukseni mukaan ilmiöpohjainen oppiminen nimenomaan tukee kaikenlaisten oppijoiden oppimisprosessia. Ryhmissä on tarjolla erilaisia rooleja (joita tietysti on tarpeen välillä vaihtaa) ja opettaja on kuitenkin tukena, taustalla. Sillä eihän ilmiöpohjainen oppiminen poissulje opettajan roolia, eihän?

Webinaari 7.10

Tietoteknillisten haasteiden jälkeen pääsin minäkin seuramaan webinaarien tallenteita. Niina Impiön luento yhteisöllisestä oppimisesta oli kattava ja ansiokkaasti koottu. Luennon punainen lanka pohjautuu pian uudistuvaan OPS:iin. Uudessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa nimittäin annetaan siihen paitsi mahdollisuus, myös jopa velvoitetaan yhteistyöhön muiden opettajien ja asiantuntijoiden kanssa. Yksi huomionarvoinen teesi on se, että jaettu asiantuntijuus ja yhteisöllinen oppiminen ovat tulevaisuuden taitoja ja "oikein" toteutettuina vaikuttavat positiivisella tavalla työviihtyvyyteen.

Lastentarhanopettajilla on usein käsitys, että luokanopettajat tekevät hyvin itsenäistä (ja yksinäistä) työtä. Tässä nostaisin esille esimiehen merkityksen. Omassa koulussani juuri luennollakin esiin nousseet yhteistyön eri tasot ovat hyvin koettavissa. Eri sisällöt ja tarpeet tarvitsevat eritasoista yhteistyötä. Toisinaan riittää, kun kollegan hihasta saa nykäistyä ja järjestettyä hyvin pikaisen ajatuksenvaihtohetken. Toisinaan, varsinkin omalla kohdallani, kun osa oppilaistani kulkee osa-aikaisesti erityisopetuksessa, nuo hetket ovat pidempiä ja vanhemmatkin ovat mukana. Luokanopettaja ei ainakaan siis omalla koulullani työskentele yksin. Pääosin itsenäisesti, muttei yksin. Koko koulun opettajakunta ja ohjaajat (olemme siis yhteinäisperuskoulu) on jaettu seitsemään eri tiimiin ja nämä tiimit kokoontuvat kerran kuukaudessa.

Aina erilaisia toimintatapoja miettiessä nousee esille myös niiden mahdolliset ongelmat. Yhteistyö toimii ihanteellisesti silloin, kun sille on sopivasti aikaa ja eri osapuolten motivaatio ja tavoite ovat samat. Aina näin ei ole, mutta avoimen keskustelun kautta  ja toinen toistamme kunnioittaen tähän on mahdollista päästä. Opettajien ei tarvitse työskennellä yksin.

Arvioinnista (Pirkko Ranta)

Pirkko Rannan blogi. Teknisistä syistä se lähetetään Terhi Liimatan osoitteen kautta :)


Koen, että arviointi on yksi opettajan työn haasteellisimpia asioita; mittaanhan kokeessa oleellisia asioita ja annanhan vastauksista tasapuolisen arvioinnin kaikille? Huomioinhan, että laajassa vastauksessa pisteytän vastauksen tiedon ja muodon mukaan oikein? Onko tieto muotoa tärkeämpi? Miten ylipäätään reaaliaineen vastauksia voi arvioida? Paljonko oppilaan oma  aito tieto tuo vastaukseen lisäarvoa vai saako siitä antaa pisteitä kun muut eivät ehkä muista, että oppitunnin "ulkopuoleltakin" saatu tieto on kokeessa sallittua (jopa suotavaa)? Miten arvioin muut näytöt? Jatkuva tuntinäyttö vaihtelee oppilaan luonteen mukaan; miten painotan tuntiaktiivisuutta? Mitä on tuntiaktiivisuus? Miten ryhmätyöt arvioidaan? Yms. Ja lopuksi, miten osaan antaa numerot todistukseen oikein?


Eteen tulee monia kysymyksiä kouluvuoden aikana pelkästään arvioinnista. Onneksi asiasta voi keskustella työkavereiden kanssa. Jo se, että huomaa muidenkin tuskailevan samojen kysymysten äärellä, antaa voimaa. Tietysti myös vuosien kuluessa saatu oppi auttaa tässäkin asiassa. Oppii tekemään oikeita kysymyksiä sekä kokeessa että tunneilla ylipäätään ja tekemään jatkuvaa arviointia oppimisesta. Useammin tosin pitäisi muistaa antaa oppilaalle ja huoltajille tietoa, missä mennään oppimisen suhteen. Yleensä palautetta antaa siinä vaiheessa, kun on huolissaan tuloksista eikä silloin kun kaikki menee hyvin tai "ihan kivasti".


Uudessa opsissa on luonnollisesti myös arvioinnista ohjeet. Tarkastellessani opsia omien oppiaineideni kohdalta havahduin erityisesti lauseeseen: arvioinnissa kiinnittää erityisesti huomiota "historiallisen ajattelun kehittymiselle". Hups, täytyy kyllä sanoa, etten aivan heti osaa ajatella, miten em. tulee ilmi niin, että osaan sitä arvioida. Keskustelimme asiasta työkaverini kanssa ja melko "hämillämme" olimme. Mielenkiintoinen keskustelu syntynee asiasta aineopettajaystäväni kanssa, kun asiaa alamme hänen kanssaa pohtia.


Arvioinnin yksi tärkeä puoli on oppilaan oma arviointi ja (minulle uutena) vertaisarviointi. Ritaharjussa käytetty arviointimalli vaikutti hyvältä; ajattelimme soveltaa sitä omassa monialaisessa kokonaisuudessamme, jos se on mahdollista. On tärkeää ottaa oppilaat itse mukaan arviointiin; samalla opettaja saa tietoa siitä, miten oppilaat näkevät oman ja luokkakaverin työpanoksen ja asioiden opiskelun. Oppilaan osuus arvioinnissa on hyvä lisä asiaan. Arvioinnin ohjeistaminen lienee tärkeää varsinkin vertaisarvioinnissa; mitä arvioidaan ym.


Arviointi ; haastavaa, mutta näen sen kuitenkin yhä tarpeellisena sekä oppilaalle, huoltajalle ja opettajalle.