Viime keskiviikkona koulupäivän jälkeen naapurikoulun opettaja tuli tuomaan koulullemme heijastimia. Vaihdettuamme normaalit kuulumiset aloimme keskustella opetukseen liittyvistä käytännöistä, opetussuunnitelmatyöstä, tähän kurssiin liittyvästä monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin liittyvästä tehtävästä ja monesta muusta ajankohtaisesta asiasta. Tällaisista epävirallista satunnaisista kohtaamisista jää useinkin tunne, että olisi hyvä tehdä enemmänkin yhteistyötä samaa luokkaa opettavien opettajien kanssa vaikkapa oman kunnan alueella. Pienellä koululla ei ole välttämättä samaa luokkaa opettavia opettajia.
Toisaalta taas omalla pienellä koululla on paljon luontevaa yhteistyötä liittyen yhteisiin tapahtumiin, juhliin ja projekteihin. Pienen yksikön etuja on mm. se, että kaikki opettajat tuntevat kaikki oppilaat, ja oppilaantuntemus lisääntyy yhteistyön kautta.
Teemme kunnassamme alueellista yhteistyötä naapurikuntien kanssa OPS-työryhmän merkeissä. Tämä on myöskin ollut erittäin antoisaa, antanut ideoita ja laajentanut perspektiiviä opetussuunnitelma-asioissa. Toivottavasti yhteistyö ja verkostoituminen jatkuu myös opetussuunnitelman valmistuttua.
Sosiaalinen media on avannut loistavan väylän valtakunnalliseeen ja kansainväliseen verkostoitumiseen. Erilaisissa opetukseen liittyvissä Facebook-ryhmissä ja Twitterissä käydään vilkasta keskustelua mm. uudesta oppimisesta ja tulevaisuudessa tarvittavista taidoista. Myös käytännön työhön saa paljon tukea ja vinkkejä kyseisistä ryhmistä ja esimerkiksi Pinterestistä.
lauantai 3. lokakuuta 2015
Ajatuksia yhteistyön edellytyksistä
Näitä ajatuksia minulla heräsi, kun luin Hannele Cantellin toimittamaa kirjaa: Näin rakennat monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Ja erityisesti luku 7 sai ajatukset liikkeelle.
Yhteinen suunnitteluaika tai sen puuttuminen tuntuu herättävän paljon keskustelua. Itse toimin alakoulun opettajana 3-opettajaisella kyläkoululla ja kurkistelen asioita siis tästä vinkkelistä. Minulla ja työkavereillani on opetusta 27-29 tuntia viikossa ja lisäksi jokainen opettaja on "velvoitettu " pitämään yhtä väh. 60 minuuttia kestävää kerhoa. Vastaavasti, kun Wilman kautta pääsee näkemään yläkoulussa olevan lapsen opettajien lukujärjestyksiä niin huomaa, että kuluvassa jaksossa opettajilla on keskimäärin 11-14 tuntia opetusta viikossa. Siinä onkin huima ero, kun omaansa vertaa! No tämä on vasta johdattelua aiheeseen. Yhteisen säännöllisen suunnitteluajan löytäminen tuntuu kuitenkin em. tilanteessa vähän ahdistavalta ajatukselta.
Mielestäni on melkeinpä mahdotonta( alakouluissa) jatkaa nykyisellä lukujärjesys mallilla, kun uusi ops astuu voimaan. Löytyisikö jaksomuotoiseen lukujärjestykseen siirtymisestä apua / ratkaisu alakoulujen eheyttämiseen, suunnitteluajan yms. ongelmiin. Tiettyihin jaksoihin sijoitettaisiin niitä aineita, jotka tukevat ajankohtaisia projekteja / ilmiöiden tutkimista. Ja muissa jaksoissa voitaisiin keskittyä sitten niihin aineisiin, jotka eivät juuri tuolloin sopineet projektiin. "Kirjanpito" eli varmuus siitä, että oikea määrä oppitunteja kussakin aineessa tulee pidettyä olisi jaksojärjestelmässä helpompaa... vai olisiko? Joitakin ainakin tuntuu huolestuttavan se, että projektien takia menetetään tärkeitä tunteja ja joitakin tunteja jää pitämättä tms.
Jaksojen huolellinen suunnittelu vähentäisi painetta "jatkuvaan suunnitteluun" ja koulupäivän jälkeiseen palaveeraamiseen. Yhteinen suunnittelu voisi olla laajempien osien / jaksojen hahmottelua eikä välttämättä viikottaista tunti tunnilta suunnittelua. Toisissa jaksoissa yksittäisellä opettajalla voisi olla vastaavasti enemmän omaa suunnittelua ja toteutusta. Ymmärtääkö joku, mitä ajan tässä takaa...?
Meidän koulussamme/ kunnassamme rajoituksia lukujärjestysjoustoihin asettaa se, että lukujärjestykset laaditaan koulukyytien mukaan eikä päin vastoin! Mutta noin niinkuin periaatteellisella tasolla ajateltuna olisiko mahdollista/ kannatettavaa kiinteidenkin aikataulujen sisällä jaksottaa?
Tapoja on tietysti yhtä monia kuin on toimijoitakin, mutta tämä minulle tuli yhteistyön edellytyksiin liittyen mieleen. Voi olla, että tämän tyyppisiä järjestelyjä on jo alakouluilla käytössäkin ja olisi kiinnostavaa kuulla kokemuksia erilaisista lukujärjestysmalleista, jotka helpottaisivat opettajien yhteistä suunnittelua ja käytännön toteutusta uuden opsin vaatimusten mukaisesti.
Yhteinen suunnitteluaika tai sen puuttuminen tuntuu herättävän paljon keskustelua. Itse toimin alakoulun opettajana 3-opettajaisella kyläkoululla ja kurkistelen asioita siis tästä vinkkelistä. Minulla ja työkavereillani on opetusta 27-29 tuntia viikossa ja lisäksi jokainen opettaja on "velvoitettu " pitämään yhtä väh. 60 minuuttia kestävää kerhoa. Vastaavasti, kun Wilman kautta pääsee näkemään yläkoulussa olevan lapsen opettajien lukujärjestyksiä niin huomaa, että kuluvassa jaksossa opettajilla on keskimäärin 11-14 tuntia opetusta viikossa. Siinä onkin huima ero, kun omaansa vertaa! No tämä on vasta johdattelua aiheeseen. Yhteisen säännöllisen suunnitteluajan löytäminen tuntuu kuitenkin em. tilanteessa vähän ahdistavalta ajatukselta.
Mielestäni on melkeinpä mahdotonta( alakouluissa) jatkaa nykyisellä lukujärjesys mallilla, kun uusi ops astuu voimaan. Löytyisikö jaksomuotoiseen lukujärjestykseen siirtymisestä apua / ratkaisu alakoulujen eheyttämiseen, suunnitteluajan yms. ongelmiin. Tiettyihin jaksoihin sijoitettaisiin niitä aineita, jotka tukevat ajankohtaisia projekteja / ilmiöiden tutkimista. Ja muissa jaksoissa voitaisiin keskittyä sitten niihin aineisiin, jotka eivät juuri tuolloin sopineet projektiin. "Kirjanpito" eli varmuus siitä, että oikea määrä oppitunteja kussakin aineessa tulee pidettyä olisi jaksojärjestelmässä helpompaa... vai olisiko? Joitakin ainakin tuntuu huolestuttavan se, että projektien takia menetetään tärkeitä tunteja ja joitakin tunteja jää pitämättä tms.
Jaksojen huolellinen suunnittelu vähentäisi painetta "jatkuvaan suunnitteluun" ja koulupäivän jälkeiseen palaveeraamiseen. Yhteinen suunnittelu voisi olla laajempien osien / jaksojen hahmottelua eikä välttämättä viikottaista tunti tunnilta suunnittelua. Toisissa jaksoissa yksittäisellä opettajalla voisi olla vastaavasti enemmän omaa suunnittelua ja toteutusta. Ymmärtääkö joku, mitä ajan tässä takaa...?
Meidän koulussamme/ kunnassamme rajoituksia lukujärjestysjoustoihin asettaa se, että lukujärjestykset laaditaan koulukyytien mukaan eikä päin vastoin! Mutta noin niinkuin periaatteellisella tasolla ajateltuna olisiko mahdollista/ kannatettavaa kiinteidenkin aikataulujen sisällä jaksottaa?
Tapoja on tietysti yhtä monia kuin on toimijoitakin, mutta tämä minulle tuli yhteistyön edellytyksiin liittyen mieleen. Voi olla, että tämän tyyppisiä järjestelyjä on jo alakouluilla käytössäkin ja olisi kiinnostavaa kuulla kokemuksia erilaisista lukujärjestysmalleista, jotka helpottaisivat opettajien yhteistä suunnittelua ja käytännön toteutusta uuden opsin vaatimusten mukaisesti.
keskiviikko 30. syyskuuta 2015
Yhteisvoimin
Juuri eilen istuttiin työryhmäajalla meidän luokassa me kolme pienryhmän (jopo ja kaksi perinteistä erityisluokkaa) opettajaa. Olemme tehneet ja jatkossa teemme vieläkin enemmän yhteistyötä. Meillä on yhteisiä opintokäyntejä, oppilaat voivat tehdä tarpeen mukaan yhteistyötä yli luokkarajojen, pidämme kasvatuskeskusteluja (mukana oppilaan oma opettaja ja toinen pienryhmän opettaja), voimme lähettää yhden oppilaan rauhoittumaan tai tekemään tehtäviä toiseen luokkaan. Yhteistyö on toiminut loistavasti. Jaamme ideoita ja tietoa. Yhteistyötä helpottaa se, että emme ole niin sidottuja lukujärjestykseen, niin kuin yleisopetuksen opettajat ja oppilaat.
Suunnitteluaika? Välitunnit, ruokatunnit ja käytäväkeskustelut. Ja muutaman kerran vuodessa ehdimme ihan virallisestikin suunnitella (niin kuin eilen). Meille riittää nykyinen järjestely.
Yhteistyöstä voimaa
Opettajanurani aikana olen saanut työskennellä monessa erilaisessa työyhteisössä. Tokihan olen aina haaveillut siitä vakituisesta paikasta, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna koen omat kokemukseni useasta erilaisesta työyhteisöstä rikkautena.
Varsinkin tällaisen pätkätyöläisen toive yhteistyössä toisten opettajien kanssa on usein kiteytynyt kahteen sanaan, joista Hanna Sarakorpikin luennossaan puhui: kuulluksi tulemiseen. Valitettavan usein lukuvuoden mittaisen sijaisen tai muutaman tunnin viikossa koululla pyörivän resurssiopettajan vaikutusmahdollisuudet koulun arkeen ovat olleet melko pienet. Tokihan on myös se toinen laita eli koulut, joissa sijaistakin on pidetty ihan samalla tavalla työyhteisöön kuuluvana tärkeänä jäsenenä, jonka ajatukset ja kokemukset on otettu huomioon ja joita on jopa uskallettu päästää koulutuksiin. Muutamassa koulussa olen törmännyt myös tiiviiseen "näin meillä on aina tehty" -seinään. En todellakaan ole sitä mieltä, että uusi idea on välttämättä aina parempi, mutta toivon todella, että yhä vähemmän kehitys tai mielikuvituksen käyttö pysähtyisi pelkoon ja perittyihin tapoihin toimia.
Opettajien välinen yhteistyö vaatii joustavuutta ja hyviä yhteistyötaitoja. Suunnitteluaika pitäisi pystyä kääntämään yhteistyön kautta rikkaudeksi eikä käsittää sitä vain yhtenä opettajan aikaa vievänä asiana. Parhaimmillaan toimiva yhteistyö opettajien välillä antaa kuitenkin paljon enemmän kuin ottaa: esimerkiksi uusia ideoita, uusia näkökulmia, voimia ja virtaa koulutyöhön, hyvää työilmapiiriä. Ja näitä kaikkia se antaa myös oppijoille - ei vain niille opettajille!
Varsinkin tällaisen pätkätyöläisen toive yhteistyössä toisten opettajien kanssa on usein kiteytynyt kahteen sanaan, joista Hanna Sarakorpikin luennossaan puhui: kuulluksi tulemiseen. Valitettavan usein lukuvuoden mittaisen sijaisen tai muutaman tunnin viikossa koululla pyörivän resurssiopettajan vaikutusmahdollisuudet koulun arkeen ovat olleet melko pienet. Tokihan on myös se toinen laita eli koulut, joissa sijaistakin on pidetty ihan samalla tavalla työyhteisöön kuuluvana tärkeänä jäsenenä, jonka ajatukset ja kokemukset on otettu huomioon ja joita on jopa uskallettu päästää koulutuksiin. Muutamassa koulussa olen törmännyt myös tiiviiseen "näin meillä on aina tehty" -seinään. En todellakaan ole sitä mieltä, että uusi idea on välttämättä aina parempi, mutta toivon todella, että yhä vähemmän kehitys tai mielikuvituksen käyttö pysähtyisi pelkoon ja perittyihin tapoihin toimia.
Opettajien välinen yhteistyö vaatii joustavuutta ja hyviä yhteistyötaitoja. Suunnitteluaika pitäisi pystyä kääntämään yhteistyön kautta rikkaudeksi eikä käsittää sitä vain yhtenä opettajan aikaa vievänä asiana. Parhaimmillaan toimiva yhteistyö opettajien välillä antaa kuitenkin paljon enemmän kuin ottaa: esimerkiksi uusia ideoita, uusia näkökulmia, voimia ja virtaa koulutyöhön, hyvää työilmapiiriä. Ja näitä kaikkia se antaa myös oppijoille - ei vain niille opettajille!
tiistai 29. syyskuuta 2015
Opettajien yhteistyö
Istuimme viime perjantaina koulun jälkeen Mennään metsään-tiimimme kanssa opetustuntien jälkeen alas ja teimme näihin opintoihin liittyvää suunnitelmaa. Aikaa vierähti kahvikupposen ja karkkirasian voimalla useampi tunti, mutta jälkeenpäin mietittynä aika meni nopeasti, kun ideat lentelivät ja jatkojalostuivat. Kaikki olivat tyytyväisiä iltapäivän antiin ja kun flow oli päällä, teimme vahingossa suunnitelmaa jo pidemmälle kuin piti :)
Tuo iltapäivä muistutti taas siitä, miten mukavaa ja voimaannuttavaa on miettiä välillä asioita yhdessä. Pienessä koulussa voimme joustavasti pitkin viikkoa ja välituntisin pitää pieniä suunnittelupalavereita tarpeen mukaan, mutta ne vastaavat yleensä vain akuuttiin "hätään". Toisaalta joskus menee myös päiviä, että kollegaa ei ehdi nähdä kuin vilaukselta, jos päivä on oikein kiireinen. Tätä yhteissuunnittelua pitäisi mahduttaa arkeemme enemmän. Se auttaa jaksamaan. Lisäksi toisilta opettajilta oppii aina jotain uutta, jota voi omassa työssä hyödyntää. Vielä, kun saisimme koko kunnan kuukausittaiset opeporinat toimimaan.
Me olemme siinä onnellisessa asemassa, että pieneen kouluumme on sattunut opettajia, jotka ajattelevat asioista samalla tavalla. Ilot ja surut, joita arjessa kohtaamme, ovat meidän yhteisiä. Teemme paljon asioita kouluna, yhdessä. Toivottavasti oppilaatkin aistivat sen, että opettajien kemia ja yhteistyö toimii, ja voimme näin olla esimerkkinä oppilaillemme.
Tuo iltapäivä muistutti taas siitä, miten mukavaa ja voimaannuttavaa on miettiä välillä asioita yhdessä. Pienessä koulussa voimme joustavasti pitkin viikkoa ja välituntisin pitää pieniä suunnittelupalavereita tarpeen mukaan, mutta ne vastaavat yleensä vain akuuttiin "hätään". Toisaalta joskus menee myös päiviä, että kollegaa ei ehdi nähdä kuin vilaukselta, jos päivä on oikein kiireinen. Tätä yhteissuunnittelua pitäisi mahduttaa arkeemme enemmän. Se auttaa jaksamaan. Lisäksi toisilta opettajilta oppii aina jotain uutta, jota voi omassa työssä hyödyntää. Vielä, kun saisimme koko kunnan kuukausittaiset opeporinat toimimaan.
Me olemme siinä onnellisessa asemassa, että pieneen kouluumme on sattunut opettajia, jotka ajattelevat asioista samalla tavalla. Ilot ja surut, joita arjessa kohtaamme, ovat meidän yhteisiä. Teemme paljon asioita kouluna, yhdessä. Toivottavasti oppilaatkin aistivat sen, että opettajien kemia ja yhteistyö toimii, ja voimme näin olla esimerkkinä oppilaillemme.
maanantai 28. syyskuuta 2015
Luento 21.9.
Katsoin jälkikäteen maanantain luennon. Ehdin katsoa siitä loppuosan jo maanantaina, mutta nyt vihdoin löysin ajan ja katsoin sen kokonaisuudessaan.
Kommentoin ensimmäisenä käytännön toteutusta. Luulin, että tästä luennosta olisi leikattu turhat osat. Nyt meni aikaa esim. Jari Larua odotellessa ja yhteyksien toimimista. Olen seurannut useinkin Larun luentoa ja oikeastaan alku viivästyy usein - parhaimmillaan puoli tuntia. No, anteeksi vuodatus, mutta kiirettä piisaa eikä viitsisi turhaa odotella.
Toinenkin kommentti luennon seuraamiseen: diat eivät vaihtuneet aluksi ollenkaan. Alkuluennon näkyi vaan kolmen sarjan sijasta se ensimmäinen (jossa näkyi luennon aihe). Muut kaksi näkyivät pienenä. Sen jälkeen diojen näkyminen loppui kokonaan. No, onneksi jossain vaiheessa diat alkoivat taas näkymään ajallaan.
Olen aikaisemminkin kuunnellut tämän saman luennon, jossa kyseltiin kovien ja pehmeiden taitojen tärkeyttä. Lopputulos on se, että molempia tarvitaan. Vaikka Laru meinasi, että tvt-taidot ovat pehmeitä taitoja, en oikein osaa ajatella samoin. Eikö esim. tvt-taitoja tarvita pehmeiden "asioiden oppimiseksi". Oli selventävää, että Laru vertasi Opsissa olevia L-taitoja pehmeisiin ja aineiden S-taitoja koviin taitoihin.
Opettajan tulisi itse luoda oppilaalle oppimiskokonaisuus ja ottaa siihen soveltuvat tvt-menetelmät. Käytännössä opettajilla ei vielä ole tarpeeksi tietoa uudista sovelluksista. Mistä niistä saisi tietoa. Toisaalta sovelluksia on niin älyttömän paljon. Millä ajalla niihin tutustutaan ja mistä löytää ne itselle/oppilaille parhaat?
Luennon lopuksi puhuttiin BYOD:sta. Itse olen myös sitä mieltä, että oppilaat voisivat ottaa omat laitteet mukaan oppimiseen. Tvt on tullut osaksi opiskelua, mutta laitteita ei kouluissa vielä ole eikä varmaan ole pitkään aikaan (onko koskaan?).
Kommentoin ensimmäisenä käytännön toteutusta. Luulin, että tästä luennosta olisi leikattu turhat osat. Nyt meni aikaa esim. Jari Larua odotellessa ja yhteyksien toimimista. Olen seurannut useinkin Larun luentoa ja oikeastaan alku viivästyy usein - parhaimmillaan puoli tuntia. No, anteeksi vuodatus, mutta kiirettä piisaa eikä viitsisi turhaa odotella.
Toinenkin kommentti luennon seuraamiseen: diat eivät vaihtuneet aluksi ollenkaan. Alkuluennon näkyi vaan kolmen sarjan sijasta se ensimmäinen (jossa näkyi luennon aihe). Muut kaksi näkyivät pienenä. Sen jälkeen diojen näkyminen loppui kokonaan. No, onneksi jossain vaiheessa diat alkoivat taas näkymään ajallaan.
Olen aikaisemminkin kuunnellut tämän saman luennon, jossa kyseltiin kovien ja pehmeiden taitojen tärkeyttä. Lopputulos on se, että molempia tarvitaan. Vaikka Laru meinasi, että tvt-taidot ovat pehmeitä taitoja, en oikein osaa ajatella samoin. Eikö esim. tvt-taitoja tarvita pehmeiden "asioiden oppimiseksi". Oli selventävää, että Laru vertasi Opsissa olevia L-taitoja pehmeisiin ja aineiden S-taitoja koviin taitoihin.
Opettajan tulisi itse luoda oppilaalle oppimiskokonaisuus ja ottaa siihen soveltuvat tvt-menetelmät. Käytännössä opettajilla ei vielä ole tarpeeksi tietoa uudista sovelluksista. Mistä niistä saisi tietoa. Toisaalta sovelluksia on niin älyttömän paljon. Millä ajalla niihin tutustutaan ja mistä löytää ne itselle/oppilaille parhaat?
Luennon lopuksi puhuttiin BYOD:sta. Itse olen myös sitä mieltä, että oppilaat voisivat ottaa omat laitteet mukaan oppimiseen. Tvt on tullut osaksi opiskelua, mutta laitteita ei kouluissa vielä ole eikä varmaan ole pitkään aikaan (onko koskaan?).
sunnuntai 27. syyskuuta 2015
Muutos lähtee meistä
Näin ainakin minä näen uuden opetussuunnitelman mukanaan tuoman vaatimuksen laaja-alaisesta oppimisesta (ja opettamisesta?). Muutos lähtee meistä opettajista.
Jotta laaja-alaisen oppimisen mahdollisuudet saadaan tasa-arvoisesti kattamaan läpi koko Suomen peruskoulun, se täytyy saada "uppoamaan" meihin opettajiin.
Uuden opetussuunnitelman myötä meidän roolimme muuttuu yhä enemmän tiedon jakajista oppimisen mahdollistajiksi ja pyritään entistä enemmän pääsemään irti perinteisistä oppiainerajoista. Olenko ihan hakoteillä? Mutta miten tämä muutos todellisuudessa tapahtuu?
Ainakin minua mietityttää se, että mitä laaja-alaisuus käytännön työssä sitten tarkoittaa ja miten se koulun arjessa toteutetaan. Juho Norrena toteaa kirjassaan Innostava koulun muutos (2015), että opetussuunnitelman rinnalle tarvitaan työkaluja, jotka kertovat, miten opetussuunnitelmassa asetetut tavoitteet voidaan käytännössä toteuttaa.
Oppikirjat ovat varmaan nyt se työkalu, joihin pitkälti nojataan. Ne ovat monen opettajan tuki ja turva. Ja miksipä keksiä pyörää uudelleen? Lisäksi niitä aukeama aukeamalta selaten saadaan jonkinlainen "taso" opetukseen. Niillekin opettajille, jotka eivät näe tarvetta muuttaa opetustyyliään, vaikka opetussuunnitelman vaatimukset muuttuvat. Väitän rohkeasti, että näitäkin on..
Joten, miten saadaan kaikki opettajat yhtenä rintamana kehittämään ja ottamaan käyttöön laaja-alaisen osaamisen opetusta?
Tarkoitukseni ei ole mitenkään torpata uutta opetussuunnitelmaa tai epäillä meitä opettajia. Pohdin vain meidän opettajien osalta muutosta, jonka toteutumisen avainasemassa olemme. Laaja-alaisuus on mielettömän hyvä juttu! Erityisesti se on mielettömän hyvä juttu oppilaille. Toivottavasti me opettajat saadaan se niin kristallinkirkkaaksi työtavaksi itsellemme, että oppilaat todella saavat siitä sen hyödyn, mikä on mahdollista saavuttaa. Ja toivottavasti me opettajat saadaan työkaluja ja resursseja laaja-alaisuuden toteuttamiseen.
Jotta laaja-alaisen oppimisen mahdollisuudet saadaan tasa-arvoisesti kattamaan läpi koko Suomen peruskoulun, se täytyy saada "uppoamaan" meihin opettajiin.
Uuden opetussuunnitelman myötä meidän roolimme muuttuu yhä enemmän tiedon jakajista oppimisen mahdollistajiksi ja pyritään entistä enemmän pääsemään irti perinteisistä oppiainerajoista. Olenko ihan hakoteillä? Mutta miten tämä muutos todellisuudessa tapahtuu?
Ainakin minua mietityttää se, että mitä laaja-alaisuus käytännön työssä sitten tarkoittaa ja miten se koulun arjessa toteutetaan. Juho Norrena toteaa kirjassaan Innostava koulun muutos (2015), että opetussuunnitelman rinnalle tarvitaan työkaluja, jotka kertovat, miten opetussuunnitelmassa asetetut tavoitteet voidaan käytännössä toteuttaa.
Oppikirjat ovat varmaan nyt se työkalu, joihin pitkälti nojataan. Ne ovat monen opettajan tuki ja turva. Ja miksipä keksiä pyörää uudelleen? Lisäksi niitä aukeama aukeamalta selaten saadaan jonkinlainen "taso" opetukseen. Niillekin opettajille, jotka eivät näe tarvetta muuttaa opetustyyliään, vaikka opetussuunnitelman vaatimukset muuttuvat. Väitän rohkeasti, että näitäkin on..
Joten, miten saadaan kaikki opettajat yhtenä rintamana kehittämään ja ottamaan käyttöön laaja-alaisen osaamisen opetusta?
Tarkoitukseni ei ole mitenkään torpata uutta opetussuunnitelmaa tai epäillä meitä opettajia. Pohdin vain meidän opettajien osalta muutosta, jonka toteutumisen avainasemassa olemme. Laaja-alaisuus on mielettömän hyvä juttu! Erityisesti se on mielettömän hyvä juttu oppilaille. Toivottavasti me opettajat saadaan se niin kristallinkirkkaaksi työtavaksi itsellemme, että oppilaat todella saavat siitä sen hyödyn, mikä on mahdollista saavuttaa. Ja toivottavasti me opettajat saadaan työkaluja ja resursseja laaja-alaisuuden toteuttamiseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)