Pidän ilmiöpohjaisuuden ajatuksesta, ainakin sellaisena kuin minä sen ymmärrän. Ihmettelystä lähtevä tutkiminen - siinähän on motivaatio olemassa heti,valmiina. Opettajan tarvitsee panostaa motivointiin vähemmän, luulisin. Mutta ehkä se ei merkitse kaikille samaa. Yläkoululaiselle ilmiöt ja "DIY" sisältävät eri asioita kuin alakoululaiselle, puhumattakaan kehitysvammaisista oppilaista. Opettajan täytyy uskaltaa olla luova ja heittäytyä kokeilemaan. Joskus sitten onnistuu ja toisten ei ehkä yhtä hyin.
Toinen rohkeutta vaativa kohta on aika. Ilmiön huomaaminen, sen tutkiminen, siitä tietojen kerääminen, oppimisen huomaaminen ja sen arvioiminen - koko prosessiin on varattava runsaasti aikaa. Silloin on uskallettava luopua oppikirjan tarjoamasta valmiista rungosta. Samalla joutuu ehkä luopumaan jostakin sisällöstä. Mutta ilman työskentelyyn varattua aikaa ilmiöpohjainen oppiminen ei voi onnistua. Voikohan olla niin, että aineenopettajien on vaikeampi toteuttaa tätä mallia kuin luokanopettajien? Siis ihan ajankäytöllisistä syistä?
Itse teen töitä sellaisen oppilasryhmän kanssa, jossa jokaiselle on tehty HOJKS. Minä en koe ilmiöpohjaisen oppimisen toteuttamista hankalana. Jotakin tämänkaltaista olen tehnyt aina, monialaisia kokonaisuuksia. Vien oppilaita paljon koululta ja luokkahuoneesta pois. Tämän webinaarin yhteydessä mainittiin viimeinkin myös koulun ulkopuoliset tahot yhteistyökumppaneina. Monialaisten kokonaisuuksien yhteydessä on tähän asti keskitytty kannustamaan opettajia tekemään yhteistyötä keskenään - tai siltä minusta tuntuu. Kuitenkin saattaa olla elämälähtöisempää löytää oppimisympäristöt ja yhteistyökumppanit koulun ulkopuolelta.
lauantai 17. lokakuuta 2015
torstai 15. lokakuuta 2015
Yhteisöllisyydestä
Kirjoittelen vasta nyt 7.10. webinaariin korvaavaa tehtävää. Sain voitettua tekniset ongelmat webinaarin kuuntelussa, kun siirryin kuuntelemaan Niinan puheenvuoroa työpaikalle ja luovuin kotikoneen käyttämisestä.
Täytyy kiittää Niinaa (naapuriin terveisiä!) yhteisöllisen oppimisen ajatuksen kristallisoinnista. Kaiken ops-tohinan keskellä on unohtunut, mihin yhteisöllisellä oppimisellä pyritään. Yhteisöllisessä oppimisessa on tosiaan kyse yhteisestä tehtävän ja tavoitteen asettelusta, jossa luodaan myös yhteistä ymmärrystä. Ihmisten välinen vuorovaikutus tuntuu tässä yhteydessä unohtuvan, kun samaan aikaan ollaan digiloikkaamassa. Niinan sanoin teknologia luo mahdollisuuksia yhteiseen keskusteluun, mutta se ei ole itsetarkoitus. Tärkeämpää on yhteisöllisen työskentelyn käynnistämät oppimisprosessit ja yhteisöllisen oppimisen luomat taidot työelämää varten. Aika harvahan pystyy enää tekemään työtään yksinään.
Opettajilla on vielä harjoiteltavaa yhteisöllisessä työskentelyssä, ainakin pienissä kouluissa. Omassa koulussani on vain yksi aineenopettaja ainetta kohti (lukuunottamatta paria ainetta) ja rinnakkaisluokkiakaan ei ole kuin pari, joten yhteistyökumppani pitää löytää jotenkin muuten kuin "luonnollisesti". Opettajat ovat tottuneet perinteisesti tekemään työtään yksin ja yhteisistä työskentelytavoista sopiminen näyttää olevan ylivoimainen este, vaikka kaksi opettajaa opettaa samaa ryhmää (toisella opettajalla toisessa jaksossa 2/3 tunneista ja toisella 1/3, toisessa jaksossa toisinpäin). Kun opettajat eivät pääse sopimukseen, miten asioita opiskellaan, ovat myös oppilaat sekaisin, kumman tyyli on se oikea. Miten olikaan se jaettu asiantuntijuus, vertaistuki ja rakentava kritiikin antaminen sekä vastaanottaminen?
Toisille yhteistyön tekeminen on luonnollisempaa. Tälläiset yksilöt ovat varsin avarakatseisia ja kiinnostuneita työnsä kehittämisestä. Yhteisölliseen työskentelyyn ei voi pakottaa ketään, vaikka sitä vaaditaan. Motivaatio yhteisöllisyyteen pitää löytyä sisäisesti, mutta toisten positiiviset kokemukset voivat kannustaa periaatteellisia vastustajia yhteisöllisyyteen. Meidän koululla tvt-resurssia on käytetty opetuksen kehittämiseen ja kaksi opettajaa on muiden käytettävissä tablettien ja sähköisten oppimisympäristöjen käyttöönotossa. On ollut ihanaa huomata, kuinka koulun varovaisin opettaja on rohkaistunut käyttämään teknologiaa vertaistuen avulla omassa luokassaan, jossa hän ei ole aikaisemmin käyttänyt minkäänlaista teknologiaa. Pienin askelin kohti yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä.
Täytyy kiittää Niinaa (naapuriin terveisiä!) yhteisöllisen oppimisen ajatuksen kristallisoinnista. Kaiken ops-tohinan keskellä on unohtunut, mihin yhteisöllisellä oppimisellä pyritään. Yhteisöllisessä oppimisessa on tosiaan kyse yhteisestä tehtävän ja tavoitteen asettelusta, jossa luodaan myös yhteistä ymmärrystä. Ihmisten välinen vuorovaikutus tuntuu tässä yhteydessä unohtuvan, kun samaan aikaan ollaan digiloikkaamassa. Niinan sanoin teknologia luo mahdollisuuksia yhteiseen keskusteluun, mutta se ei ole itsetarkoitus. Tärkeämpää on yhteisöllisen työskentelyn käynnistämät oppimisprosessit ja yhteisöllisen oppimisen luomat taidot työelämää varten. Aika harvahan pystyy enää tekemään työtään yksinään.
Opettajilla on vielä harjoiteltavaa yhteisöllisessä työskentelyssä, ainakin pienissä kouluissa. Omassa koulussani on vain yksi aineenopettaja ainetta kohti (lukuunottamatta paria ainetta) ja rinnakkaisluokkiakaan ei ole kuin pari, joten yhteistyökumppani pitää löytää jotenkin muuten kuin "luonnollisesti". Opettajat ovat tottuneet perinteisesti tekemään työtään yksin ja yhteisistä työskentelytavoista sopiminen näyttää olevan ylivoimainen este, vaikka kaksi opettajaa opettaa samaa ryhmää (toisella opettajalla toisessa jaksossa 2/3 tunneista ja toisella 1/3, toisessa jaksossa toisinpäin). Kun opettajat eivät pääse sopimukseen, miten asioita opiskellaan, ovat myös oppilaat sekaisin, kumman tyyli on se oikea. Miten olikaan se jaettu asiantuntijuus, vertaistuki ja rakentava kritiikin antaminen sekä vastaanottaminen?
Toisille yhteistyön tekeminen on luonnollisempaa. Tälläiset yksilöt ovat varsin avarakatseisia ja kiinnostuneita työnsä kehittämisestä. Yhteisölliseen työskentelyyn ei voi pakottaa ketään, vaikka sitä vaaditaan. Motivaatio yhteisöllisyyteen pitää löytyä sisäisesti, mutta toisten positiiviset kokemukset voivat kannustaa periaatteellisia vastustajia yhteisöllisyyteen. Meidän koululla tvt-resurssia on käytetty opetuksen kehittämiseen ja kaksi opettajaa on muiden käytettävissä tablettien ja sähköisten oppimisympäristöjen käyttöönotossa. On ollut ihanaa huomata, kuinka koulun varovaisin opettaja on rohkaistunut käyttämään teknologiaa vertaistuen avulla omassa luokassaan, jossa hän ei ole aikaisemmin käyttänyt minkäänlaista teknologiaa. Pienin askelin kohti yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä.
sunnuntai 11. lokakuuta 2015
Mitä on laaja-alainen osaaminen?
Irmeli Halinen puhui mielestäni hienosti laaja-alaisesta oppimisesta ja sen perustasta. Hän korosti muun muassa, että lapselle on tärkeää opettaa taitoja, taitoja, arvoja ja asenteita, joillä hän voi tuntea pärjätä omassa elämässään. "Ei koulua, vaan elämää varten" siis toteutuu.
Joskus muinoin yksi koulun tarkoitus oli antaa lapsille tietoja maailmasta. Esimerkiksi tiedon hakeminen oli erilaisissa kantimissa kuin nykyään. Itse pohdin sitä muutosta, joka esimerkiksi omista kouluajoistani (ysärin lapsi mä oon) on jo tapahtunut. Tietoa haettiin juuttaan suurista tietosanakirjoista selaten pölyisiä sivuja. Nyt googlettelen oppilailleni kuvia ja tietoja asioista harva se tunti ja saan ne heille esiteltyä samalta istumalta. Opetuskeskustelut voi suunnata siihen suuntaan, joihin lapset kokevat kiinnostusta, kun materiaalia on nopeasti saatavilla. Ajattelun ja oppimisen taidot ovat osittain samoja kuin omana kouluaikanani, mutta esimerkiksi tvt on tuonut koululaisen päiviin myös sellaisia taitoja, joita harjoittelin itse aikoinani vähemmän. Tulevaisuuden kannalta olennaisen opetettavan oppiaineksen löytäminen on vaatii meiltä opettajilta työtä; miten käytämme aikamme, mitä tulee osata "ulkoa", mikä tieto on sellaista, että sen etsimisen osaaminen riittää. Mitä tietoa tulee osata soveltaa, miten tiedot linkittyvät toisiinsa? Laaja-alainen osaaminen linjaa meille sen, millaisia laajempia taitoja lapsi tarvitsee kasvaakseen ihmisenä.
Kuten Halinenkin korosti, tulee oppilaille opettaa asioiden välisiä suhteita ja taitoja, joilla he voivat itse ottaa tarvittaessa asioista selvää. Opitun soveltaminen ja asioiden merkityksellisyys omassa elämässä korostuvat myös. Merkityksellisyydestä tulee mieleeni kuva, jonka bongasin viikonloppuna. Tämä oli taas hyvä herätys, asioiden linkittämistä lasten arkeen tai tulevaan ei saa unohtaa! :)
http://memegenerator.net/instance/56383590
Jotta eheyttäminen toteutuu, on meidän opettajien oltava valmiita tekemään yhteistyötä. Toki jokainen opettaja toteuttaa laaja-alaisen osaamisen asioita omassa oppiaineessaan, mutta tietyt taidot saataneen nopeammin tehokkaampaan käyttöön, jos esimerkiksi tietyn yksittäisen tvt-taidon opettelua opiskelun tukena harjoitellaan tiiviissä jaksossa. Toiset laaja-alaisen osaamisen taidot, kuten esimerkiksi itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, vaativat jatkuvaa, pitkäjänteistä työtä.
Joskus muinoin yksi koulun tarkoitus oli antaa lapsille tietoja maailmasta. Esimerkiksi tiedon hakeminen oli erilaisissa kantimissa kuin nykyään. Itse pohdin sitä muutosta, joka esimerkiksi omista kouluajoistani (ysärin lapsi mä oon) on jo tapahtunut. Tietoa haettiin juuttaan suurista tietosanakirjoista selaten pölyisiä sivuja. Nyt googlettelen oppilailleni kuvia ja tietoja asioista harva se tunti ja saan ne heille esiteltyä samalta istumalta. Opetuskeskustelut voi suunnata siihen suuntaan, joihin lapset kokevat kiinnostusta, kun materiaalia on nopeasti saatavilla. Ajattelun ja oppimisen taidot ovat osittain samoja kuin omana kouluaikanani, mutta esimerkiksi tvt on tuonut koululaisen päiviin myös sellaisia taitoja, joita harjoittelin itse aikoinani vähemmän. Tulevaisuuden kannalta olennaisen opetettavan oppiaineksen löytäminen on vaatii meiltä opettajilta työtä; miten käytämme aikamme, mitä tulee osata "ulkoa", mikä tieto on sellaista, että sen etsimisen osaaminen riittää. Mitä tietoa tulee osata soveltaa, miten tiedot linkittyvät toisiinsa? Laaja-alainen osaaminen linjaa meille sen, millaisia laajempia taitoja lapsi tarvitsee kasvaakseen ihmisenä.
Kuten Halinenkin korosti, tulee oppilaille opettaa asioiden välisiä suhteita ja taitoja, joilla he voivat itse ottaa tarvittaessa asioista selvää. Opitun soveltaminen ja asioiden merkityksellisyys omassa elämässä korostuvat myös. Merkityksellisyydestä tulee mieleeni kuva, jonka bongasin viikonloppuna. Tämä oli taas hyvä herätys, asioiden linkittämistä lasten arkeen tai tulevaan ei saa unohtaa! :)
http://memegenerator.net/instance/56383590
Jotta eheyttäminen toteutuu, on meidän opettajien oltava valmiita tekemään yhteistyötä. Toki jokainen opettaja toteuttaa laaja-alaisen osaamisen asioita omassa oppiaineessaan, mutta tietyt taidot saataneen nopeammin tehokkaampaan käyttöön, jos esimerkiksi tietyn yksittäisen tvt-taidon opettelua opiskelun tukena harjoitellaan tiiviissä jaksossa. Toiset laaja-alaisen osaamisen taidot, kuten esimerkiksi itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, vaativat jatkuvaa, pitkäjänteistä työtä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)