Ajatuksia arviointiin

Arviointi on herättänyt paljon keskustelua ja kysymyksiä omassa työyhteisössäni.
Kaiken pohjalle tarvitaan perusteellista arvopohjan määrittelyä ja yhteisen punaisen langan löytymistä. Koulussamme on ollut tänä lukuvuotena yhtenä tärkeänä teemana "hyvinvointi" ja ajattelenkin, että tuo voisi olla jatkossakin yksi määrittävä tekijä mietittäessä arvioinnin arvopohjaa. Herää kysymys, miten arviointi voisi olla sellaista, että se lisää oppilaiden hyvinvointia koulussa ja tukee myönteistä minäkuvaa oppijana? Numeroarvointi tuntuu tämän ajatuksen rinnalla kylmälle ja persoonattomalle. Toinen kysymys onkin sitten, miten ja mistä saadaan luotua sellaiset arvoinnin mittarit, jotka antavat rehellisen ja tasa-arvoisen kuvan oppilaan osaamisesta ja kehittymisestä. Tavoitteiden  selkeä määrittely oppimiskokonaisuuden alussa auttaa oppilaita varmasti hahmottamaan myös, mitä oppilaan työskentelyssä ja osaamisessa arvioidaan. Tässä vaiheessa opetussuunnitelmatyötä ei vielä taida olla kovin paljon valmiita malleja arviointiin, vaan monessa koulussa painitaan vielä monella tavalla arviointiin liittyvien kysymysten äärellä.

Mieleen tuleekin, miten arvioinnista saadaan koulujen välillä tasa-arvoista? Onko tarkoitus, että kouluilla on omat tapansa ja menetelmänsä suorittaa itse-,vertais- ja opettajan antamaa arviointia? Voiko arviointi koskaan ja missään olosuhteissa olla täysin tasa-arvoista, koska arviontia tekevät ihmiset, joiden näkemyksiin vaikuttavat niin monet eri tekijät? Numeroarvioinnistahan ei olla ainakaan tässä vaiheessa luopumassa, mutta mukaan tulee myös oppilaiden osallisuus arviointiin. Se puolestaan luo varmasti oppilaille tunteen, että on tullut kuulluksi ja nähdyksi sekä lisää osaltaan oppilaiden hyvinvointia koulussa. Se itsessään on jo todella tärkeä, vaikka pääosin arvionti numeroineen olisikin vielä jotakuinkin ennallaan. Suurin muutos on varmasti arvioinnin kohdalla juuri arvopohjan määrittäminen uudesta näkökulmasta ja oppilaiden osallistaminen.

Itse- ja vertaisarviointia joudutaan myös varmasti harjoittelemaan oppilaiden kanssa, että se saadaan luontevaksi osaksi koulun arkea. Myös näille arvioinneille on määriteltävä tarkat kriteerit, minkä puitteissa sitä tehdään. Itsearviointi tukee oppilaan itsetuntemusta ja auttaa luomaan kuvaa itsestään oppijana, toivottavasti positiivisesti. Vertaisarvioinnissa voi tulla eteen haasteitakin. Miten vertaisarviointia tehdään niin, että osataan olla myös hienotunteisia ja ottaa "arvioitavan" tunteetkin huomioon, mutta samalla myös olla rehellisiä. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tähän oppilaita pitäisi ohjata ja opettaa, mutta pelkään myös sitä, ettei kukaan joudu tavallaan jatkuvasti "ikävän" arvioinnin kohteeksi. Näissä kohtaa opettajalla pitää olla tarkkaan tuntosarvet ojolla havainnoimassa ilmapiiriä ja toki vertaisarvionti tulee tuoda myös opettajalle näkyväksi.



         

Ongelmallinen arviointi vailla vastauksia

Uuden opsin myötä arviointi on noussut keskustelujen keskipisteeksi. Nykyinen arviointimalli – kokeesta numerot ja niiden pohjalta arvosana – kertoo hyvin harvoin koko totuutta oppilaan osaamisesta. Yläasteella arviointia määrittävät jatko-opinnot ja lukiossa ylioppilaskirjoitukset, mutta onko arvioinnin funktio oikea? Mitä oikeastaan arvioidaan, oppilaan osaamista vai oppilaan mukana pysymistä kurssin tahdissa, jonka määrittää kirjantekijä tai opettaja? Pitääkö tosiaan arvioida oppilaan aineen osaamista ja onko historian numerolla merkitystä, kun oppilas lähtee opiskelemaan kaivinkoneen kuljettajaksi? Pitäisikö arvioida oppilaan tiedonhakutaitoja, yhteistyötaitoja vai mikä olisi oikeasti tarpeellinen arvioinnin kohde?

Webinaari ei antanut vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin eikä valmista mallia siihen, miten jatkossa pitäisi arvioida oppilaan edistymistä ja monialaisia kokonaisuuksia. Opsissakin arastellaan kertoa suoraan, miten pitäisi arvioida. Arvioinnin ohjaavuus ja kannustavuus antavat vähän suuntaa, mihin arviointi tulisi kohdistaa. Vaatimus arvioinnin monipuolisuudesta parantaa oppilaan asemaa osaamisen esittämisessä, koska kaikki eivät pysty parhaimpaansa koetilanteessa. Laaja-alaisissa kokonaisuuksissa ja kuten kaikessa oppimisessa pitäisi keskittyä enemmän oppimisprosessin arviointiin, johon kuuluu myös oppilaan itsearviointi sekä ryhmäarviointi. Oppimisprosessin arvioinnista olisi hyötyä oppilaalle itselleen tulevaa opiskelua varten: oppilas huomaisi, missä on hyvä ja mitä osa-alueita pitäisi kehittää. Sanallinen arviointi kertoo osaamisesta paljon enemmän kuin numero, joka voi vaihdella opettajasta ja koulusta toiseen. Mutta mitä hyötyä tästä taas on jatko-opintoihin karsijalle?

Uuden opsin laaja-alaisen oppimisen tavoitteet eivät tule toteutumaan, jos arviointi säilyy ennallaan. Kukaan ei vain ole tuntunut ajatelleen, miten arviointi käytännössä jatkossa toteutettaisiin. Riviopettajan näkökulmasta ei paljon lohduta, kun sanotaan jokaisen koulun työn olevan tärkeää arvioinnin muuttamiseksi. Jos jokainen koulu ja opettaja tekee omat johtopäätöksensä, miten arviointia pitäisi toteuttaa, miten oppilaiden yhdenvertainen arviointi voi toteutua? Jään innolla odottamaan, millaista ohjeistusta opetushallitus tulee antamaan arviointiin.

Ihmettelyä arviointiin liittyen

Mukavaa, että saa ihmetellä - ei tarvitse tietää. Se sopii syyslukukauden tähän vaiheeseen ja juuri minulle. Ihmettelen sitä, että miten selviydyn arvioinnista nyt tai koskaan.

Aiemmin tänä syksynä - heti lukuvuoden alussa - olen ihmetellyt sitä, että mihin kirjoja koulussa tarvitaan. Tai tarkemmin: mihin itse tarvitsen niitä juuri nykyisten oppilaideni kanssa ja juuri meidän opetusmuodossa. Olen ihmetellyt sitä ääneenkin, koska osa oppilaideni vanhemmista on kaivannut useampia oppikirjoja. Onhan se ehkä vakuuttavampaa, jos on repullinen kirjoja. Ja kyllä minä itsekin haluan, että minulla on kotona paljon kirjoja. Mutta kun minulla on töissä hyviä, valmiita sähköisiä materiaaleja. Ja olen tehnyt itse digitaaliseen muotoon opetusmateriaalia. Ja sitten olen ajatellut, että haetaan itse (= oppilaat hakevat) tietoa eri asioista ja rakennetaan jokaiselle omannäköinen "vihko". Ja sitäkin olen ajatellut, että panostetaanpa jossain kohdassa entistä enemmän juttelemiseen ja sekä vuorovaikutustaitojen, yhdessä toimimisen taitojen että ajattelun taitojen kehittymiseen.

Vähän myöhemmin, lukuvuoden jo käynnistyttyä, ihmettelin kokeita. Itse en ollut ajatellut järjestää yksiäkään. Suunnittelin, että tutkin oppilaiden tuotoksia, kuuntelen heidän edistymistään, seuraan oppimisprosessien etenemistä, kirjaan asioita muistiin, keskustelen osaamisesta ja oppimisesta oppilaiden kanssa. Mutta eihän se sama havainnointi ole mahdollista oppilaiden vanhemmille, jolloin he puolestaan hiukan ihmettelevät minun ajatuksiani. Luultavasti joudun joitakin kokeita tekemään, vaikka en niin kovin haluaisikaan.

Pitäisikö tässä kohdassa olla rohkea ja ihmetellä vanhempia? Tarkkana nyt - esitin kysymyksen. Pitäisikö siis ihmetellä sitä, että miten saa vanhemmat koulutettua koulumaailman moninaisiin toimintatapoihin? Selitettyä heille, vakuutettua heidät? Onneksi he eivät tiedä, kuinka paljon siirrän oppilaat pois pulpettien ääreltä.

Arvioinnissa ihmettelen vielä sitä, että miten osaan tehdä sen oikein. "Arviointi on toiminnan suhteuttamista arvoihin." Minusta tuo on aika iso juttu, vaativa tehtävä. Pitää tehdä lista niistä arvoista. Ja lista sisällöistä, joiden kautta asia saadaan näkyväksi. Ja lista asioista, joita arvioinnilla tavoitellaan. Toivottavasti onnistun listoissani ja saan listat säilymään lukuvuoden loppuun asti. Kollegat kyllä ihmettelevät, jos en kadota kaikkia listojani. Listojen jälkeen arvioin ja sen pohjalta kehitän opetusta. Toivottavasti olen arvioinut huolella ja kaikki virhelähteet huomioiden, jotta en kehitystyössäni suistu harhaan. Ai niin, yhdeksi virhelähteeksi on mainittu koejännitys ja siltä pohjalta voinkin ihmetellä, että teenkö vanhempien toivomalla tavalla vai omien ajatusteni mukaisesti. Ehkä löydän "kultaisen keskitien" ja otan yhden pienen kokeen osaksi monipuolista arviointiani.

Oman lisänsä arviointiin tuovat varmaan MOKit. Eikös siellä pitänyt arvioida jotenkin koko monialaista oppimiskokonaisuutta? Ja siten, että arvioidaan niitä laaja-alaisia juttuja yhtenä osana? Ja oppiainekohtaisia tavoitteita toisena? Vai menikös se jotenkin muuten? Ihmettelen ajoittain sitä, että miten oppilaideni vanhemmat eivät enempää kyseenalaista tekemiäni arviointeja - ihan juuri niin monta kysymystä mielessä pyörähtää tämän äärellä.

Viimeiseksi voin ihmetellä sitä tilannetta arvioinnin äärellä, kun keskustelen oppilaan kanssa. Keskustelun aiheena on tietysti oppiminen ja osaaminen sekä oppilaan edistyminen. Ja hups sentään, jos olemme eri mieltä. Oppilaan näkemys voi olla jotain aivan muuta kuin minun ajatukseni. Miten minä onnistun muotoilemaan oikeudenmukaisen ja monipuolisen arviointini tuloksen oppilaalle kannustavaan muotoon? Luultavasti on lopulta myös niin, että kyseisen oppilaan vanhempien ajatus arvioinnin lopputuloksesta on jotain muuta kuin omani. Jolloin ihmettelen sitä, että miten avaan tämän arviointiasian kotien suuntaan.

 

Mikä on numeroarvosanojen merkitys?

Itseäni on tämän kurssiviikon aikana sekä koulumme opetussuunnitelmatyössä mietityttänyt numeroarviointi. Oman kokemukseni mukaan isommat oppilaat kaipaavat yksiselitteisiä numeroita, jotka tiivistävät oppilaan osaamisen hyväksi tai huonoksi. Myös pienemmät ovat kuulleet numeroarvioinnista sisaruksiltaan ja vanhemmiltaan. He odottavat saavansa osaamisestaan sen hyvyyttä merkitsevän numeron. Arvioinnin muuttuminen uudessa opetussuunnitelmassa laajemmaksi koko oppimisprosessia kuvaavaksi ei siis tule olemaan nopea muutos.

Vaikka numeraalisella arvioinnilla on omat hyötynsä, sen yhdistäminen uuden opetussuunnitelman ilmiöoppimiseen ja prosessin arviointiin tulee olemaan haastavaa. Jos onnistuneen ilmiöpohjaisen oppimiskokemuksen jälkeen tulee antaa myös numeroarviointi, voi numero mitätöidä oppilaan saaneen oman kokemuksen oppimisesta. Esimerkkinä voidaan tarkastella uuden opetussuunnitelman mukaista ilmiöpohjaista oppimiskokonaisuutta, jossa arviointi on otettu huomioon tavoitteita ja oppimiskokonaisuutta laadittaessa yhdessä vuorovaikutuksessa oppilaiden kanssa. Arviointia on tehty monipuolisesti koko kokonaisuuden ajan. Oppilaat ja opettaja ovat kiinnittäneet huomiota yksilön omaan oppimisprosessiinsa tehden hänen oman edistyksensä näkyväksi. Jos tämän jälkeen täytyy antaa numeraalinen arvio oppilaalle, joka on yksilöllisesti saanut omat tavoitteensa täytettyä ja työskennellyt aktiivisesti, mutta jonka taidot ja tiedot eivät yksinkertaisesti riitä siltikään arvioinnissa hyvän tasolle, voi päällimmäiseksi kokemukseksi kuitenkin jäädä tunne siitä, että on huono. Tällöin on riskinä, että oppilaan motivaatio laskee ja usko itseen opiskelijana häviää. Kokonaisuuden aikana tulleessa moninaisessa palautteessa sekä myös loppuarvioinnissa on saattanut tulla jo puutteet tietoon, mutta niiden rinnalla on ollut myös tasapuolisesti tietoa onnistumisista. Tähän voisi tietenkin vastata, että olisi epäreilua, että oppilaalle jäisi virheellinen käsitys omasta osaamisestaan. Kenties muutamien oppiaineiden kohdalla ja ainakin niin kauan kuin numeroarvosana tulee antaa päästötodistukseen, onkin totta, että oppilaan tulee myös numeraalisesti ymmärtää missä mennään. En kuitenkaan näe tarpeelliseksi esimerkiksi itse opettamassani elämänkatsomustiedossa, että oppilas tietää osaavansa tarvittavat tiedot ja taidot seiskan arvoisiksi. Tärkeämpää on,  että päällimmäisenä hän ymmärtää tietävänsä jo paljon asioita vaikkapa muista uskonnoista, mutta että hänen tulisi opetella vertailemaan eri uskontojen erityispiirteitä keskenään.

Uusi opetussuunnitelma on menossa mielestäni parempaan suuntaan arvioinnin osalta. Monenlaiset kysymykset ja ristiriidat kuitenkin varmasti pohdituttavat meitä opettajia vielä pitkään.