Pidän ilmiöpohjaisuuden ajatuksesta, ainakin sellaisena kuin minä sen ymmärrän. Ihmettelystä lähtevä tutkiminen - siinähän on motivaatio olemassa heti,valmiina. Opettajan tarvitsee panostaa motivointiin vähemmän, luulisin. Mutta ehkä se ei merkitse kaikille samaa. Yläkoululaiselle ilmiöt ja "DIY" sisältävät eri asioita kuin alakoululaiselle, puhumattakaan kehitysvammaisista oppilaista. Opettajan täytyy uskaltaa olla luova ja heittäytyä kokeilemaan. Joskus sitten onnistuu ja toisten ei ehkä yhtä hyin.
Toinen rohkeutta vaativa kohta on aika. Ilmiön huomaaminen, sen tutkiminen, siitä tietojen kerääminen, oppimisen huomaaminen ja sen arvioiminen - koko prosessiin on varattava runsaasti aikaa. Silloin on uskallettava luopua oppikirjan tarjoamasta valmiista rungosta. Samalla joutuu ehkä luopumaan jostakin sisällöstä. Mutta ilman työskentelyyn varattua aikaa ilmiöpohjainen oppiminen ei voi onnistua. Voikohan olla niin, että aineenopettajien on vaikeampi toteuttaa tätä mallia kuin luokanopettajien? Siis ihan ajankäytöllisistä syistä?
Itse teen töitä sellaisen oppilasryhmän kanssa, jossa jokaiselle on tehty HOJKS. Minä en koe ilmiöpohjaisen oppimisen toteuttamista hankalana. Jotakin tämänkaltaista olen tehnyt aina, monialaisia kokonaisuuksia. Vien oppilaita paljon koululta ja luokkahuoneesta pois. Tämän webinaarin yhteydessä mainittiin viimeinkin myös koulun ulkopuoliset tahot yhteistyökumppaneina. Monialaisten kokonaisuuksien yhteydessä on tähän asti keskitytty kannustamaan opettajia tekemään yhteistyötä keskenään - tai siltä minusta tuntuu. Kuitenkin saattaa olla elämälähtöisempää löytää oppimisympäristöt ja yhteistyökumppanit koulun ulkopuolelta.
Hyviä pointteja! Tuo termi "elämälähtöinen" on hyvä. Olisiko niin, että etenkin yläkoulussa soisi mieluusti toteutettavan tätä elämälähtöisyyttä niin, että oppilaat voisivat hakea motivaatiota laajemmin, toimimalla esim. koulujen ulkopuolisten tahojen kanssa niissä määrin kuin opetus sen mahdollistaa...
VastaaPoistaPari kertaa olen törmännyt ajatteluun, että jos "näitä" aletaan tekemään ja suunnittelemaan, niin jää niitä oikeita asioita käymättä. Eli ei ymmärretä, että ilmiölähtöisessä oppimisessa nimenomaan käydään läpi niitä oikeita asioita - tuskana onkin siis se, että kirjaa ei ehditä täyttää... Uusi ja ihmeellinen pelottaa - varmaan myös se mahdollinen epäonnistuminen.
VastaaPoista