Yhdessä tekemistä ja oppimismellakkaa

Olen viime viikkoina nauttinut monenlaisten ryhmätöiden annista yläkoululaisten parissa. Kasiluokkalaiset ovat perehtyneet kirjallisuuden eri lajeihin ja ysiluokalaiset puolestaan opettavat toisilleen Agricolaa ja Lönnrotia. Sekä työskentely että lopputulokset ovat hyvin monenkirjavia. Uskon, että samoihin asioihin ja ongelmiin tulen törmäämään myös monialaisten oppimiskokonaisuuksien kanssa, joten ajattelin tässä kirjoituksessa tuoda esille muutamia huomioita ja pohdintoja tästä työskentelyjaksosta.

Jaoin ryhmät molemmille luokka-asteille. Vaikka uudessa opsissa korostetaan oppilaiden omaa kiinnostusta sekä aiheen että työskentelykumppaneiden valintaan, päätin nyt nämä asiat heidän puolestaan. Aihe oli melko rajattu nykyisen opsin sisällöistä, joten siinä ei ollut paljoa joustonvaraa. Toki oppilaat saivat itse päättää, kuinka laajasti he aihetta käsittelivät. Sen sijaan ryhmien kohdalla ajattelin, että 1) varmistan, että jokainen aihe tulee käsiteltyä kun ryhmässä on monenlaisia oppijoita ja 2) kukaan ei koe jäävänsä yksin tai tunne oloansa sellaiseksi, jota kukaan ei halua ryhmäänsä. Meillä on kouluissa paljon oppilaita, jotka toivovat, että opettaja jakaa ryhmät. Mitä sitten, kun lähtökohtana on oppilaiden oma kiinnostus? Saako opettaja pakottaa ottamaan työhön mukaan? Minusta saa, ja opettajan pitää varmistaa, että yksinjätettyjä oppilaita ei jää mok-työskentelyssäkään.

Kaksi edellistä viikkoa siis näitä ryhmätöitä tehtiin. Työskentely oli vauhdikasta, laiskaa, iloista, äänekästä, riitaisaakin. Joku suuttui ja halusi tehdä yksin, mutta palasikin takaisin. Joku pullautettiin ulos ryhmästä kun hän ei osallistunut työhön, mutta otettiin takaisin kun lupasi tarttua toimeen. Yhdelle ei kelvannut mikään, mitä muut ehdottivat. Opettajaa tarvittiin hyvin paljon. Välillä toivoin, että kukaan ulkopuolinen ei näkisi työskentelyämme - hän olisi voinut luulla, että tietotorillamme on käynnissä jokin mellakka tai joukkotappelu!

Tällä viikolla olemme nauttineet ryhmätöiden tuotoksista. Kasiluokkalaiset pitivät näyttelykävelyn postereidensa parissa ja ysiluokkalaiset pitävät parhaillaan toisilleen oppitunteja. Näyttelykävelyssä tuli esille taas monenlaisia puolia oppilaista: Se, joka oli näppärä käyttämään tietokonetta tai etsimään tietoa, ei uskaltanutkaan avata suutaan suulliseen esittelyyn. Ja se, joka ei oikein jaksanut panostaa kirjoittamiseen, esittelikin työn innoissaan. Ja esitteli myös kaverin työn kun kaveri ei uskaltanutkaan. Yksi oli hyvä liimaamaan. Ysiluokkalaiset pitävät hyvin erisisältöisiä oppitunteja. Joku haluaa "kostaa" kavereille ja käskee heitä kirjoittamaan vihkoon pitkät ja liian yksityiskohtaiset muistiinpanot (opettaja pelasti lupaamalla kopion dioista). Joku ei välttämättä ole kartalla, mitä aihe pitää kaiken kaikkiaan sisällään, ja joku on tehnyt työtä syyslomallakin kun uppoutui niin aiheeseensa. Monipuolista antia siis.

Mutta miten minä opettajana tätä kaikkea arvioin? Miten otan arvioinnissa huomioon oppilaiden sosiaaliset taidot (houkutteli kaverin takaisin työn pariin), laiskuuden tuotoksen kirjoittamisessa (mutta esitteli sen innokkaasti ja eläytyen), täydellisen uppoutumisen työhön (mutta ei huomioinut muita eikä hyväksynyt heidän ehdotuksiaan) jne? Maanantain webinaarissa Sari kertoi, että antaa ryhmätöistä kaikille saman arvosanan. Peruskoulussa se ei aina ole oikein. Ei, jos ryhmässä on vapaamatkustajia, jotka eivät osallistu työn tekemiseen millään lailla missään vaiheessa. Oppilaat olivat itse myös huolissaan siitä, että huomaanko kun joku ei osallistu ollenkaan. Vakuutin heille, että huomaan kyllä. Onneksi näistä ryhmätöistä ei ole pakko antaa arvosanaa. En yhtään osaisi sanoa, minkä arvosanan taitava liimapuikon käyttäjä ansaitsee.