Viime tingan webinaarimietteitä

Ensimmäisen webinaarin aiheena olivat tämän vuosisadan taidot ja laaja-alaisen osaamisen taidot. Koulu on muutoksen kourissa, kotona tekniikka on eri tavalla käytössä kuin koulussa. Kuilu onkin olemassa nuoren mediamaailman ja koulun toimintaympäristön välillä. Samoin on olemassa selkeä juopa koulun ja työelämän digitaalisen todellisuuden välillä. Kuinkahan niitä kuiluja ja juopia sitten saadaan poistettua…

Tulevaisuuden pehmeitä taitoja ovat ajattelun tavat, tapa tehdä työtä, työvälineiden hallinta ja kansalaisena maailmassa, siis ops:n laaja-alaisen osaamisen taidot. Pehmeät taidot ja kovat taidot olivat minulle uusia käsitteitä. Olikin hyvä kiteytys peilata käsitteitä uuteen ops:an. Tämän jälkeen jäin kyllä pohtimaan, kuinka usein meillä kouluväellä tulee lopulta tarkasteltua taitoja pedagogisesti ja riittävän kriittisesti esimerkiksi opintokokonaisuuksien suunnittelussa. Usein painopiste helpostikin siirtyy kovien taitojen puolelle. Opettajan sisältöosaaminen ja pedagoginen osaaminen vaaditaan, ja sitten vielä lisäksi teknologinen osaaminen.

Itse työskentelen 1950-luvulla valmistuneessa koulussa, jossa on kaksi erillistä atk-luokkaa. Toimivaa lähiverkkoa ei ole, tabletteja on 360 oppilaan koulussa yhteensä 16. Periaatteessahan ei todellakaan ole ongelma, että kaikilla ei ole tarvittavia välineitä. Larun mukaan koululla voi olla läjä tabletteja, joita voi lainata oppilaille. Tosi on, että sellaisia resursseja ei tule, että jokaiselle oppilaalle voidaan kustantaa esim. oma tabletti. Aika paljon jää opettajan sisältöosaamisen ja pedagogisen osaamisen virtuoosimaiseen oivaltamiseen, jotta myös teknologinen osaaminen, vaikka sitä olisikin, voidaan ottaa arkikäyttöön työyhteisössä. Lisäksi edellytetään motivaatiota ja sitoutumista oman työn kehittämiseen. Toki esimerkiksi yhteisöllinen oppiminen todentuu varsin hyvin monilla muillakin tavoilla.

Toisessa webinaarissa käsiteltiin yhteisöllisyyttä ja yhteisöllistä oppimista. Yhteisöllinen oppiminen opettajien yhteistyön kontekstissa tarkasteltuna on samanlaista kuin oppilaiden yhteisöllinen oppiminen. Tilanteisiin, joissa työskennellään vuorovaikutteisesti ja tavoitteellisesti toisten opettajien kanssa, sisältyy aina oppimista, ts. yhteisöllistä oppimista. Toinen asia sitten on, kuinka tiedostamme tämän ja oivallamme kollegiaalisen yhteisöllisen oppimisen merkityksen. Merkityksen ymmärtäminenkin edellyttää myös motivaatiota ja kiinnostusta osallistua yhteiseen tekemiseen.

Yhteisöllinen työskentely sisältää kysymisiä, selittämisiä, neuvottelua ja kuuntelemista. Toisen tekemisestä voi myös oppia jotakin. Samalla voidaan sopia myös yhteisiä toimintastrategioita. Samalla kun jaetaan ryhmässä tietoa, voidaan myös arvioida kunkin omia näkemyksiä. Myös palautteen antaminen ja sen saaminen kuuluu yhteisölliseen työskentelyyn. Kaikkeen tähän tarvitaan yhteistä aikaa, vaikka tahtoa onkin. Kuitenkin nykyinen jaksotettu ja esim. yläkoulun puolella oppiainelähtöisesti laadittu lukujärjestys antaa hankalimmillaan vain varsin vähän tilaa ja mahdollisuuksia tähän.

Niina Impiö toi webinaarissa esille kymmenen asiaa, jotka ovat keskeisiä yhteisöllisessä oppimisessa ja työskentelyssä:

1.       tavoitteiden asettaminen

2.       yhteisistä työskentelytavoista sopiminen

3.       työskentelyn vaiheistaminen

4.       vastuun jakaminen ja oppiminen

5.       luottamuksen ilmapiiri

6.       emootiot yhteistyön tekemisessä

7.       jaettu asiantuntijuus

8.       yhteisöllinen tiedon jakaminen

9.       teknologiatuettu yhteisöllinen oppiminen

10.   itsesäätelytaidot ja toiminnan jaettu säätely

Aika pitkälle on menty omista auskultointiajoista, jolloin keskiössä oli M-O-S-U-K (=motivointi, orientointi, sisäistäminen, ulkoistaminen, kertaus). Tuntisuunnitelma tehtiin minuuttitarkkuudella, ryhmädynamiikka jäi huomiotta. Opettajan työ oli autonomista ja tuntisuunnitelmat jokainen laati yksin ja itse ops:sta johtamisensa tavoitteiden mukaan. Nyt puhutaan mm. yhteistyön tekemiseen liittyvistä tunteista, yhteistyön tekemisestä ja opettajastakin ryhmän jäsenenä. Opettajayhteisössä voi olla jaettua osaamista esim. yläkoulun puolella oman aineryhmän sisällä, mutta jakamisen kulttuuria tätä laajemmin on koulujen toiminnassa edelleen useissa työyhteisöissä kohtuullisen vähän.

Yhteisöllisessä oppimisessa/työskentelyssä keskiössä on sen huomaaminen ja tunnistaminen, että jokainen tulee yhteistyöhön mukaan omine ajatuksineen, käytänteineen ja rutiineineen. Yhdessä työskennellessä yksilöiden itsesäätelytaidot laajentuvat ryhmän toiminnansäätelytaidoiksi. Tällöin yksilöiden erilaiset toimintatavat voivat olla myös suuri haaste yhteistyön tekemiselle ja yhteistyön onnistumiselle.

Kuten chat-kommenteissakin tuli esille, yksi suuri hankaluus on löytää yhteisölliseen toimintaan yhteistä aikaa. Toki tietotekniikka antaa uusia mahdollisuuksia ajasta riippumattomaan työskentelyyn, mutta varsinkin kun opetellaan uusia toimintatapoja, on tärkeää, että myös oppilaitosten johtamiskulttuuri päivittyy vastaamaan nykypäivän haasteisiin

Kolmannessa webinaarissa keskiössä oli ilmiöpohjainen oppiminen. Ajatus ilmiöpohjaisesta oppimisesta toimii pedagogisena taustana monialaisten oppimiskokonaisuuksien taustalla. Ilmiöpohjainen oppiminen rikkoo oppiainerajoja, oppiminen nähdään tutkivana ja oppimisen lähtökohtana ovat todelliset ilmiöt.

Kuten webinaarissa todettiin, ilmiöpohjaisuus on selkeä toteuttaa yhden oppilasluokan kanssa, kun vain päästään aloittamaan oppiainerajat ylittävä yhteistyö, mikäli siihen ei ole vielä harjaannuttu. Toisaalta jo yhdenkin oppilasluokan kanssa toteutettavan ilmiöpohjaisen oppimiskokonaisuuden toteuttaminen tuo mukanaan useitakin mietinnän paikkoja. Ilmiöpohjaisen oppimisen taustalla on ajatus oppilaasta aktiivisena toimijana. Todellisuudessa murrosikäset varsin helposti toivovat osallistavien tapojen sijaan perinteistä frontaaliopetusta. Tästä olemme keskustelleet moneen kertaan kollegoiden kanssa. Niinpä pullonkaulaksi voikin yllättäen tulla oppilaiden asenne ja työskentelyhaluttomuus, ei niinkään opettajien harjaantumattomuus ilmiöpohjaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelemiseen ja toteuttamiseen. Oppilaiden motivoinnilla onkin yllättävän suuri merkitys. Yhteistyötä oppilaiden luokkatasorajat ylittäen sen sijaan voi opettajienkin olla haasteellisempi lähteä käynnistämään. Toki silloinkin rajoitukset käytännön tasolla voivat olla suurin kynnys yhteistyön käynnistämiseen.

Suunnittelun ja valmistautumisen tärkeys nostettiin webinaarissakin esille. Vaikka yksittäisellä opettajalla voikin olla jossain jaksossa paremmin aikaa suunnitteluun, onnistunut yhteistyö edellyttää, että resurssi-, paikka- ja aikapuitteet tukevat pedagogisen suunnittelun järkiperäistä toteuttamista. Kuitenkin, tässäkin toimii vanha sanonta ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”.

Perinteinen oppiainejakoinen koulukulttuuri nähdään toimintana, jossa opeteltavat asiat hajotetaan turhan usein pieniksi ja jopa irrallisiksi palasiksi. Mielestäni on kuitenkin tärkeää opiskella jotkut perusasiat ihan perinteisellä tavalla ja varmistaa, että asiat on myös opittu. Toki tutkiva oppiminen voi olla menetelmänä silloinkin, mutta onko esimerkiksi joitain matematiikan perusasioita turvallisinta opiskella myös perinteisin menetelmin? Tästä olemme keskustelleet parin kollegan kanssa usein, he ovat molemmat matemaattisten aineiden opettajia ja he painottavat toistuvasti edellä esitettyä.

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien tavoitteena on käsitellä toiminnallisesti oppilaiden kokemusmaailmaan kuuluvia ja sitä avartavia asioita. Oppimiskokonaisuudet suunnitellaan riittävän pitkäkestoisiksi siten, että oppilailla on aikaa syventyä oppimiskokonaisuuden sisältöön ja työskennellä tavoitteellisesti, monipuolisesti ja pitkäjänteisesti.

Neljäs webinaari käsitteli monialaisten oppimiskokonaisuuksien ohjausta ja arviointia. Monialaiset oppimiskokonaisuudet muodostavat oppimisen kontekstin, jonka kanssa rinnakkain kulkee oppiaineen oppimistapa. Laaja-alaisen osaamisen ja oppiaineen tavoitteet liittyvät tavoitteisiin ja niitä tarkastellaan arvioinnin näkökulmasta. Arvioinnin muutos näkyy muutoksena opetuksessa, mutta muuttuuko opetus niin, että se tuo muutoksen myös arviointiin. Tätä mietti myös Sulkunen puheenvuorossaan.

Sulkunen otti esille ryhmän työskentelyn arvioinnin ja sen problematiikkaa. Ryhmässä työskentelemiseen pitää oppia ja taito kehittyy pitkän ajan kuluessa. Tämä on oppilaskohtainen ja varsin paljon yksilöstä ja hänen kokemustaustastaan riippuva ja muuttuva ominaisuus. Koulussa voidaan ohjata oppilaita vahvistamaan yhdessä työskentelemisen taitoja. Miten opettaja sitten pystyy systemaattisesti havainnoimaan usean eri ryhmän työskentelyä ja huomaamaan yksilöiden työskentelyn eroja. Sulkusen esimerkki arviointimatriisista antoi hyvän konkreettisen vaihtoehdon minkä tahansa arvioinnin pohjaksi. Se on käyttökelpoinen sekä orientaatiossa että palautteen antamisen vaiheessa.

Kun oppilailla on kullakin omat yksilölliset oppimistavoitteet, siirrytäänkö lopulta resurssien käytön optimoinnin nimissä takaisin tasoryhmiin. Tällöinhän voidaan resursseja kohdentaa enemmän suunnitteluun ja kussakin ryhmässä kaikilla osallistujilla on samanlaiset oppimisen tavoitetasot.