keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Ilmiöpohjaisesta oppimisesta / Päivi Y.



Aikaisemmin on puhuttu piilo-oppimisesta, mutta uuden OPS:n myötä halutaan varmistaa, että oppiminen olisi kokonaisvaltaisempaa ja konkreettisempaa. Näin ollen eri oppiaineissa jatkumona yhteisellä teemalla varmistetaan oppilaalle tämä. Puhutaan ilmiöpohjaisesta oppimisesta. On hyvä, että uudessa OPS:ssa huomioidaan entistä enemmän mm. yhteiskunta, kestäväkehitys ja yrittäjyys. Opetellaan ongelmaratkaisukykyä, epävarmuuden sietämistä, vuorovaikutustaitoja, tiedon jakamista, lähdekriittisyyttä ja itsenäistä tiedonhakua, jotka kehittävät yhteiseen tiedonrakentamiseen ja vastuunottamiseen (Hannele Cantell toim. 2015,50-51). Näitä taitoja jokainen meistä tarvitsee selviytyäkseen tässä maailmassa.
Oppilaiden omat vahvuudet tulevat paremmin esille ja oppiminen voi olla mielekkäämpää eikä tieto jää irrallisiksi paloiksi. Toki se vaatii selkeät ohjeet ja kriteerit toimia sekä hyvää pohjatyöskentelyä. Sanotaanhan ”hyvin suunniteltu on puoleksi tehty”.
Onneksi on otettu jo joissakin opettajakoulutuksissa huomioon uusi OPS ja opiskelijat harjoittelevat ilmiöpohjaista oppimista, joten heillä on valmiuksia ottaa tätä oppimismuotoa omille oppilaille. Me vanhat opettajat opettelemme samalla omien oppilaiden kanssa ja aina oppii uutta, jos vain haluaa oppia. Hyvin tärkeää on kollegoiden välinen yhteistyö ja ajan käyttö suunnitteluun. Opettaja ei enää vain opeta vaan on vuorovaikutuksessa oppilaan kanssa. Oppilaskin voi opettaa opettajaa. Opimme asioita elämää varten ei arvosanojen vuoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti