Kohti unelmaa

Kurssia aloittaessani mietin hieman epäluuloisesti, toisivatko monialaiset oppimiskokonaisuudet oikeastaan mitään uutta kouluun. Termi on toki uusi, mutta epäilin, että nyt korvataan uudella termillä perinteiset teemapäivät, joita kouluissa on vietetty niin kauan kuin minä muistan. Kyllähän teemapäivissäkin aika usein yhdistetään useita eri oppiaineita, joten muuttuisiko lopulta mikään.

Olin onneksi väärässä. Aloitin opettajana kymmenen vuotta sitten. Ensimmäisinä vuosina oli vielä opettajana niin paljon opittavaa, etten osannut kyseenalaistaa opetussuunnitelmaa enkä koulun käytänteitä. Varsinkin viime vuosina olen kuitenkin kaivannut sitä, että koulukin vihdoin uudistuisi.  Yksittäinen opettaja voi toki kehittää ja uudistaa opetussuunnitelman puitteissa omaa opetustaan koko ajan, mutta jos systeemiin ei laajemmin saada muutosta, voi uudistaminen olla työlästä ja turhauttavaa. Yksittäisen opettajan innovatiiviset ehdotukset voidaan tyrmätä sillä, että esimerkiksi yhteisiin projekteihin ei ole aikaa ja että ne työllistävät liikaa. Jos kollegat vielä sattuvat vähänkään kyseenalaistamaan kokeiluja, uskallus ja into voi tyystin lopahtaa. Itselläni ei ole kokemusta tällaisesta negatiivisesta suhtautumisesta, mutta olen kuullut, että tällaistakin on.

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien tavoitteet ovat oppiaineiden tavoitteita, joten ne eivät ole vain jotain ylimääräistä lisää oppiaineisiin. Lisäksi monialaisten oppimiskokonaisuuksien avulla harjoitellaan laaja-alaisen osaamisen eri osa-alueita. Näin monialaisille oppimiskokonaisuuksille on tulevaisuuden koulussa aikaa ja niitä on helpompi lähteä toteuttamaan. Oppiaineiden sisältöihin on uudessa opetussuunnitelmassa kehotettu jättämään väljyyttä, jotta sisällöt eivät sitoisi liikaa opetusta. Väljyys osaltaan mahdollistaa sen, että monialainen oppimiskokonaisuus voi elää vielä toteutusvaiheessakin ja että oppilaatkin voivat aidosti osallistua jopa sen suunnitteluun. Se, että monialaisista oppimiskokonaisuuksista annetaan palautetta ja että ne ovat osa oppiaineiden arviointia, kannustaa oppilaat tekemään projekteja tosissaan.

Haaveilen siitä, että monialaisten oppimiskokonaisuuksien myötä oppiainerajoja aletaan rikkoa muutenkin ja että aineenopettajat suunnittelisivat lukuvuottaan enemmän yhdessä. Esimerkiksi äidinkielen ja muiden kielten opettajien olisi esimerkiksi tehdä yhteistyötä kielioppiasioissa. Oppilaiden kannalta olisi mielekästä, että termit käytäisiin ensin läpi äidinkielen tunneilla ja sen jälkeen ne vasta esiintyisivät vieraissa kielissä. Näinhän ei automaattisesti ole, jos opettajat eivät ole keskenään sopineet asiaa. Voisiko lisäksi olla niin, että äidinkielen tehtävien seassa voisi olla myös yksinkertaisia englanninkielisiä lauseita jäsennettävänä? Tämä on nyt vain yksi esimerkki siitä, että oppiainerajoja on lopulta varsin yksinkertaista rikkoa, kunhan ilmapiiri on tällaiseen toimintaan suotuisa.

Jotenkin uskon ja luotan siihen, että monialaiset oppimiskokonaisuudet lisäävät koulussa viihtymistä sekä oppilaiden omatoimisuutta ja vastuuntuntoisuutta. Ei ainoastaan projektien aikana, vaan myös laajemmin. Tämä on minun unelmani, johon uskon.