Opettajanurani aikana olen saanut työskennellä monessa erilaisessa työyhteisössä. Tokihan olen aina haaveillut siitä vakituisesta paikasta, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna koen omat kokemukseni useasta erilaisesta työyhteisöstä rikkautena.
Varsinkin tällaisen pätkätyöläisen toive yhteistyössä toisten opettajien kanssa on usein kiteytynyt kahteen sanaan, joista Hanna Sarakorpikin luennossaan puhui: kuulluksi tulemiseen. Valitettavan usein lukuvuoden mittaisen sijaisen tai muutaman tunnin viikossa koululla pyörivän resurssiopettajan vaikutusmahdollisuudet koulun arkeen ovat olleet melko pienet. Tokihan on myös se toinen laita eli koulut, joissa sijaistakin on pidetty ihan samalla tavalla työyhteisöön kuuluvana tärkeänä jäsenenä, jonka ajatukset ja kokemukset on otettu huomioon ja joita on jopa uskallettu päästää koulutuksiin. Muutamassa koulussa olen törmännyt myös tiiviiseen "näin meillä on aina tehty" -seinään. En todellakaan ole sitä mieltä, että uusi idea on välttämättä aina parempi, mutta toivon todella, että yhä vähemmän kehitys tai mielikuvituksen käyttö pysähtyisi pelkoon ja perittyihin tapoihin toimia.
Opettajien välinen yhteistyö vaatii joustavuutta ja hyviä yhteistyötaitoja. Suunnitteluaika pitäisi pystyä kääntämään yhteistyön kautta rikkaudeksi eikä käsittää sitä vain yhtenä opettajan aikaa vievänä asiana. Parhaimmillaan toimiva yhteistyö opettajien välillä antaa kuitenkin paljon enemmän kuin ottaa: esimerkiksi uusia ideoita, uusia näkökulmia, voimia ja virtaa koulutyöhön, hyvää työilmapiiriä. Ja näitä kaikkia se antaa myös oppijoille - ei vain niille opettajille!
Ikuisena kehittäjänä olen usein miettinyt, mistä kumpuaa tuo mainitsemasi "näin meillä on aina tehty" -asenne, tai yhtä vaarallinen on "tätä kokeiltiin jo 10 vuotta sitten, eikä se silloinkaan toiminut". Onko se väsymystä, oman asiantuntijuuden pönkittämistä, välinpitämättömyyttä vai mitä? Ehkä eri tilanteissa eri asioita. Jos jollakulla on tähän ajatus, kuulisin mielelläni :)...
VastaaPoistaJa vielä noiden mainittujen lisäksi tuli muuten vielä mieleeni ehkä inhottavin: "kyllä minä jo etukäteen tiesin, ettei siitä mitään tule" !!!!
VastaaPoistaOlen sitä mieltä, että meille "vanhoille työntekijöille" on rikkaus, että saamme uusia tuulia uusilta opettajilta olipa se sitten käypäläinen tai resurssiopettaja. Helposti sitä kangistuu kaavoihin ja on totta, että monissa paikoissa kuulee sanottavan, että meillä on aina näin tehty ja tullaan näin tekemään..... Mutta rohkeasti vain uusia mielipiteitä ja näkemyksiä esille. Vaikka ne kuulostaisi liian utopialta ensin "vanhan korvassa", mutta aikansa asiaa mutustellessa voidaan hyvinkin sopivasti vanhaa ja uutta toimintatapaa yhdistellä. Eihän todellakaan hyväksi todettuja vanhoja toimintatapoja kannata romukoppaan viskata eikä kaikki uusi välttämättä ole hyvää ja hienoa. Siksipä entistä enemmän työvuosiltaan eri-ikäisten opettajien yhteistyö on suotavaa ja varmasti rikastuttaa työyhteisöä molemmin puolin.
VastaaPoista