tiistai 17. marraskuuta 2015

Jakso 4: Arvioinnista ja vähän ohjauksestakin

Ajatus eheyttämisestä ja laaja-alaisesta oppimisesta lämmittää kieltenopettajan sydäntä. Minusta kielet ovat suurimmalle osalle porukkaa työkalu, jonka avulla voi oppia lisää ja maailma aueta ihan eri tavalla. Harvalle kielet ovat työ, mutta joillekin meistä, joo. Moni nyky-yläkouluikäinen pystyy jo lukemaan ja käsittelemään tietoa englannin kielellä, ruotsilla ehkä vähemmän. Mutta ei sen pitäisi antaa lannistaa, eikä anneta lannistaa. Ja tähän liittyykin se lannistus-sana: miten arvioidaan laaja-alaista oppimista, jotta se kannustaa, mutta antaa myös kuvan siitä, miten prosessi ja tuotokset ovat menneet. Toisaalta taas, mikä on tuotos? Jos 9-luokkalainen saa viikossa aikaiseksi 2 sivua PowerPointia, ei sekään ole hyvä. Pitäisi kasvattaa oppilaat pienestä asti projekteihin ja ”vapauteen”, jotta he oppivat vähitellen kantamaan vastuuta ja osaavat arvioida menestymistään.  


Arvioinnista on meidän koulussa käyty nyt viime aikoina vilkasta keskustelua: ennen kaikkea tunteita on herättänyt - niinkuin aina - se, että miten arvioit oppilaan oppimista, mutta et arvioi hänen temperamenttiaan tai luonteenpiirteitään. Myös käytösarvioinnin pitäisi olla kannustavaa, niinkuin toki kaiken muunkin arvioinnin. Tähän on lääkkeeksi ehdotettu sanallisen arvioinnin laajempaa käyttöönottoa, mutta samalla unohdetaan, että esim. aineenopettajalla voi olla 150 oppilasta, joille kaikille pitäisi sitten arvio kirjoittaa.


Toinen ajatuksia herättänyt asia ovat MOKit, joiden toteutus ja arviointi katsotaan raskaaksi ja vaikeaksi. MOKit estävät “normaalin” työskentelyn ja lisäävät työmäärää. Monilla on ilmeisiä vaikeuksia päästää irti omasta, tutusta työmenetelmästä, jolla katsotaan saavan tuloksia. Mitä tuloksia, voisi kyyninen kysyä, kun ulkoa opetellaan varta vasten ja seuraavalle tunnille unohdetaan. Tuskin esim. kieltä voi puhua, jos toisesta päästä asia tippuvat pois, kun toisesta päästä lisätään.

Itse unelmoin joka koepinkan ääressä sellaisesta koulusta, jossa voitaisiin vaan oppia, eikä arvioida joka risahdusta. Mutta voiko sellaista tehdä? Voiko oppimista olla ilman arviointia? Melko varmasti.

Minna L.

2 kommenttia:

  1. Kielet aineena on varmasti helppo yhdistää erilaisiin monialaisiin oppimisprojekteihin. Samalla kielenopiskelu voi saada lisää mielekkyyttä ja sen harjoittamisessa on autenttisten tilanteiden tuntua. Arvioinnista muuten keskustelevat tässä videossa oppilaat itse. Heillä on mielenkiintoisia ja fiksuja näkökulmia asiaan! https://www.youtube.com/watch?v=dpHYeRxIqfw&feature=youtu.be

    VastaaPoista
  2. Ihana kommentti kieltenopettajalta! Laaja-alaisuus vaatii suurta opettajien yhteistyötä. Mutta jos liikuntaan saadaan ujutettua jos jonkinlaista (itse liikunnanopettajana juttelen muiden opettajien kanssa, että pitääkö matematiikan ja äidinkielen asioita ujuttaa tunneille, esimeriksi), niin eiköhän me nyt kieliäkin saada arkitoimintoihin mukaan. Tahdostahan se on kyse. Helpolla se ei meitä opettajia päästä, mutta mikä työ päästää?

    VastaaPoista