Yhteisö -projekti kokonaisuudessaan

Projektimme teemana oli yhteisö.  Tarkoituksena oli tutustua sekä omaan kouluumme että omaan 1. luokkaamme yhteisönä. Näiden lisäksi vuorovaikutusta synnyttävänä tekijänä tutustuttiin toiseen kouluyhteisöön, jonka puitteet olivat kuitenkin aika erilaiset. Me olemme kohtuu iso yhtenäiskoulu kävelymatkan päästä Helsingin ydinkeskustasta. Yhteistyökoulu on pieni kyläkoulu metsikon laidalla. Tavoitteena oli itse käsitteen muodostamisen lisäksi oppia taitoa esittää kysymyksiä, etsiä tietoa eri keinoin sekä käyttää luontevasti erilaisia TVT-välineitä. Tärkeää oli myös uuden tutkivan työskentelytavan opettelu ja ryhmätyötaidot. Toteutus tapahtui noin 3 viikon aikana.

Yhteisö -aiheinen projektimme lähti liikkeelle maanantaina 9.11 itse käsitteen muodostamisella. Aloitimme viikkomme retkellä lähiympäristöön. Projektiin liittyen havainnoimme ympäristöämme erilaisten opettajan esittämien kysymysten avulla, jotka koottiin retken jälkeen yhteen. Pohdimme lähiympäristömme rakennuksia (käyttötarkoitusta, ulkonäköä, asukkaita yms.) liikennettä, julkisia alueita (puistot, ranta, urheilukenttä jne.) ja luontoa. Luokassa jatkoimme tutustumalla omiin yhteisöihimme. Mihin kaikkiin yhteisöihin kuulumme? Minkä kokoisia nämä yhteisöt ovat? Ketkä muut ovat yhteisön jäseniä? Mikä yhteisöä määrittää (yhteinen toiminta vai jonkin muu syy)?

Luokassamme käytössä olevassa Seikkailujen Aapisessa seikkailevat ketut ja jänikset. Pohdimme, millaisia yhteisöjä nämä kaksi yhteisöä ovat. Jokainen sai valita kuvistyönä toteutettavaksi yhden yhteisön jäsenen sekä yhden yhteisön ympäristöön liittyvän paikan. Kokosimme luokkamme seinälle aapisen yhteisön ympäristöineen.

Tämän jälkeen oli aika kertoa oppilaille projektin pääasiasta eli yhteistyökoulusta jossain päin Suomea. Lapsista oli jännittävää pohtia, missä koulu voisi sijaita. Lapset valmistivat kysymyksiä pienissä ryhmissä juuri heidän ryhmäänsä kiinnostavista asioista. Kysymykset koottiin taululle samalla luokitellen niitä ryhmiin: 1) jäsenet 2) ympäristö 3) toiminta. Kysymykset lähetettiin toiseen kouluun.

Saimme takaisin aimo määrän kysymyksiä, joihin ryhdyimme heti maanantaina 16.11 vastaamaan. Pienissä ryhmissä oppilaat pohtivat ensimmäisenä tietävätkö he vastauksen kysymykseen heti. Jos he tiesivät, kirjattiin vastaus paperille. Lisäksi oppilaat miettivät, mikä olisi järkevin tapa vastata kysymykseen. Ryhmiin annettiin kolmelle oppilaalle roolit: kirjuri, lukija ja puheenjohtaja. Paperille kirjattujen vastausten pohjalta otimme viikon aikana sekä seuraavana maanantaina valokuvia .Lisäksi piirsimme omakuvia ja eräs ryhmä innostui kuvaamaan pienen videon vastaukseksi. Kysymyksiin, joihin emme heti osanneet vastata, etsimme tietoa koulun nettisivuilta ja rehtoria haastattelemalla. Kaikki vastaukset koottiin opettajan toimesta luokan esittelyvideoksi.

Tiistaina 24.11 ratkesi vihdoin arvoitus ja saimme tarkasteltavaksemme toisen koulun vastaukset. Myös oman koulun videon katsominen oli sykähdyttävä kokemus. Ensimmäinen luokka muodostaa näin syksyllä vasta identiteettiään ryhmänä ja yksittäiset oppilaat etsivät omaa paikkaansa ryhmän jäsenenä. Videossa jokainen sai oman tilansa ja näkyvyyden ryhmän jäsenenä. Oppilaat tekivät myös projektista arvion. He vastasivat hymynaamoin opettajan esittämiin kysymyksiin projektin onnistumisesta. Lisäksi annoin tilaa  myös oppilaiden avoimien näkemysten kertomiseen.

“Hauskaa oli piirtää omakuva. Tylsintä oli vastata kysymyksiin. Opin lisäksi myös kuuntelemaan paremmin.”
“Hauskinta oli olla rehtorin luona. Tylsintä oman kuvan piirtäminen.”

Yhteistyö toisen koulun opettajan kanssa oli helppoa ja työnjako selkeää. Molemmat tekivät omilla kouluillaan omalla tavallaan käsitteen opiskelun, kysymysten kirjaamisen, vastaukset ja arvion. Projektin suunnittelun teimme yhdessä netissä yhteisellä alustalla.



Suhteutettuna marraskuun väsymykseen projekti onnistui luokassa mainiosti. Suurin osa oppilaista innostui erilaisista projektiin liittyvistä tehtävistä ja teki niitä huolellisesti. Lisäaika ja paremmat tekniset välineet olisivat lisänneet motivaatiota. TVT-taitojen harjoittelulle olisimme kaivanneet enemmän aikaa. Nyt päästiin vain vähän raapaisemaan valokuvaamista ja netin hakuohjelmaa. Esimerkiksi koodausta opettavalla Scratch jr -ohjelman avulla olisimme saaneet varmasti aikaan hienoja vastauksia. Oppimiskokemuksen omistajuus olisi ollut vahvempi, jos opettajan sijaan oppilaat olisivat voineet itse koostaa pienissä ryhmissä tuotoksistaan esittelyvideon esimerkiksi tablettien helpoilla sovelluksilla. Motivaatiota oppimiseen lisäsi tehtävän arvoituksellisuus. Mikä koulu voisikaan olla kyseessä? Juuri tätä seikkaa olisi minun opettajana kannattanutkin hyödyntää enemmän. Oppilaat saivat kokemuksen ensimmäisestä pitkäjänteisesti osittain ryhmätyönä tehdystä projektista. Koko projektin ajan yhteisön käsite seurasi mukana. Yhteisö -käsitettä tarkasteltiinkin monilta kanteilta. Oppilaiden arvioinneissa osoittautui, että silti muutamat oppilaat kokivat, etteivät vielä osaa kertoa, mitä yhteisö tarkoittaa. Kenties olisin siis voinut vielä useammin nostaa esiin käsitteen merkitystä.  Kysymysten muodostaminen oli pienille ensimmäisen luokan oppilaille yllättävän helppoa. Vaikka monet oppilaat eivät vielä pysty kirjallisesti tuottamaan kysymyksiä, sai jokainen lapsi muodostaa niitä suullisesti. Tavoitteena kysymysten esittäminen täsmennetysti olikin yksi tärkeimmistä. Koulupolkunsa aikana oppilas oppii lähes jokainen tunti vastaamaan. Tämän vuoksi kysymysten esittämisen harjoittelu onkin erityisen tärkeää. Myös erilaiset tiedonetsintätaidot ovat tärkeitä taitoja opittavaksi. Etenkin rehtorin haastattelu oli projektissa onnistunut hetki ja monelle lapselle hyvin mieleen jäänyt kokemus.

Itselleni kokonaisuudessa oli opettavaisinta, kuinka välillä kaaokseltakin tuntuva projekti löytää suunnan, kunhan muistaa koko ajan oppimistavoitteet suuntaviivoina. Suunnan löytymiseen ei voi kuitenkaan sokeasti luottaa. Opettajan tulisi olla aina askeleen edellä. Haastavinta ilmiöpohjaisissa projekteissa onkin juuri tasapainon pitäminen oppilaiden oman toimijuuden ja osallisuuden maksimoinnin sekä opetussuunnitelman mukaisten oppimissisältöjen välillä. Yhä pohdin, kuinka oppilaan aito omakohtainen kiinnostus saadaan pidettyä suunniteltujen oppissisältöjen rajoissa niin, ettei oppilaan toimijuutta kahlita liiaksi. Luotan kuitenkin siihen, että projekti projektilta ilmiöpohjaisen oppimisen hallinta ja opettajan roolin löytyminen selkeytyy. Eli ei muuta kuin uuttaa projektia suunnittelemaan!